Pikalinkit

Karkkila, Lohja, Salo ja Vihti

Ykkösakseli panostaa yhdistysten osaamiseen

Ykkösakseli panostaa yhdistysten osaamiseen

Jaa linkki:

Ykkösakseli aloittaa hankkeen, joka tähtää yhdistysten osaamisen kehittämiseen. Yhdistyslaturi-hankkeessa innostetaan ja koulutetaan yhdistystoimijoita. Yhdistykset tutustuvaat toistensa toimintaan ja jakavat kokemuksia keskenään.

Yhdistysten tarpeet ja toiveet lähtökohtana

” Yhdistyksillä on monia yhteisiä haasteita: uusia jäseniä ei ole helppo hankkia, aktiivisia jäseniä on vähän eikä hallitukseen ole vapaaehtoisia. On ehkä isoja kiinteistöjä ylläpidettävänä ja toiminnan rahoitus on tiukkaa. Näihin ja moniin muihin haasteisiin tarjoamme Yhdistyslaturissa tukea. Iskulauseemme on lisää virtaa yhdistystoimintaan,” toiminnanjohtaja Maarit Teuri kertoo.

Yhdistyslaturissa järjestetään koulutusta ja työpajoja. ”Tärkeintä on kuitenkin muilta yhdistyksiltä oppiminen ja hyvien käytäntöjen jakaminen. Keskustelu ja vuorovaikutus ovat tärkeässä roolissa”, painottaa Maarit Teuri. ”Siksi järjestämme esimerkiksi retkiä, joilla tutustutaan muiden yhdistysten toimintaan.”

”Vastaavia yhdistyksiä kouluttavia ja innostavia hankkeita on ollut muillakin Leader-ryhmillä. Ne ovat olleet suosittuja ja niistä on hyviä kokemuksia. Meillä on toiminta-alueellamme yli 2400 yhdistystä. Uskomme, että niiden jäsenet haluavat kehittää yhdistystään ja itseään”, Teuri perustelee.

Ykkösakselin panostus Yhdistyslaturiin on 130 000 euroa. Uudenmaan ELY-keskus on jo myöntänyt rahoituksen. Hanke on kaksivuotinen ja päättyy vuoden 2020 lopussa.

Ensin kysely yhdistyksille

Yhdistysten ongelmia, tarpeita ja toiveita selvitetään ensin kyselyn avulla. Kyselyyn pääsee Ykkösakselin kotisivuilta ja kyselyn linkkiä voi jakaa yhdistyksessä. Kyselyyn toivotaan runsaasti vastauksia. Kaikki yhdistyksissä toimivat, jäsenet, vapaaehtoiset ja hallitusten jäsenet ovat tervetulleita vastaamaan. Kyselyyn voi vastata sunnuntaihin 10.3. asti. Kyselyyn vastaajat saavat kiitokseksi Ykkösakselin huulirasvan.

Vastaa kyselyyn.

Yhdistyslaturin ensimmäinen tilaisuus 3.4. Nummella

Yhdistyslaturin ensimmäinen tilaisuus pidetään Nummen Seuratalolla 3.4. Siellä pohditaan asiantuntijan johdolla hyvien käytäntöjen siirtymistä yhdistyksen arkeen. Tilaisuudessa kerrotaan kyselyn tuloksista ja suunnitellaan Yhdistyslaturin ohjelmaa.

Jatkoa seuraa toukokuussa ja kesällä luvassa on jo opintoretkiä.

 

Tulosta