Ykkösakseli myönsi tukea uusille hankkeille
Ykkösakseli on myöntänyt tukea uusille hankkeille Lohjalla ja Salossa. ”Ykkösakseli sai tälle vuodelle rahoitusta hanketukiin 791 000 euroa. Siitä on nyt noin puolet myönnetty hankkeisiin. Jäljellä on 400 000 euroa”, Ykkösakselin toiminnanjohtaja Maarit Teuri kertoo.
Teuri kannustaa maaseudun yrityksiä hakemaan yritystukea, sillä tavoitteena on myöntää rahoituksesta kolmannes nimenomaan yrityksille. ”Yleishyödylliset toimijat ovat hieman aktiivisempia kysymään tukea ja moni tuntee jo Leader-rahoituksen. Yrityksiä voi helpottaa se, että tarjoamme neuvontaa hakuprosessin aikana. Yhdellä puhelinsoitolla meiltä saa jo paljon tietoa yritystuen mahdollisuuksista”, Teuri lupaa.
Lohjalle myönnettiin yritystukea
L2B Living Oy laajentaa toimintaansa Karjalohjalle. Investoinnit kohdistuvat Lohjan Span yhteydessä toimivaan rantabaariin ja rantasaunaan sekä vuokrattavien vesiurheiluvälineiden hankintaan. Hankkeen kustannusarvio on 28 002 euroa ja investointituki 20 % on 5 600 euroa.
Salossa viisi uutta hanketta
Meripirtin Kerho r.y. Särkisalossa remontoi Meripirttiä. Talossa uusitaan kokonaan keittiö, wc-tilat ja sähköjärjestelmä. Juhlasalissa ja eteistiloissa uusitaan lattia- ja seinäpintoja. Talon merenpuoleiselle seinustalle rakennetaan terassi. Tiloista tulee esteettömät. Hankkeen kustannusarvio on 130 500 euroa. Tuki on 50 % eli 65 250 euroa. Hankkeessa tehdään mittava määrä talkootyötä, noin 4300 tuntia.
Perniön Alikulman ja Särkisalon mannermaan rukoushuoneyhdistys ry uusii rukoushuoneen katon. Katto rakennetaan savitiilistä, koska 103-vuotias rukoushuone on kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus. Hankkeen kustannusarvio on 51 327 euroa ja tuki 50 % on 25 663 euroa.
Kolmas Kartano Oy kehittää Bergvikin kartanon toimintaa. Investoinneilla parannetaan kesäkahvilan terassia ja kalustusta. Vuokrattavan huvilan yhteyteen järven rantaan rakennetaan sauna. Hankkeen kustannusarvio on 29 351 euroa ja investointituki 20 % on 5870 euroa.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Suomusjärven paikallisyhdistys ry rakentaa Suomusjärven Kitulaan 12 väylän frisbeegolfradan. Rata sijoittuu urheilukentän pohjoispuolelle Salon kaupungin maalle. Hankkeen kustannusarvio on 20 176 euroa ja tuki 50 % on 10 088 euroa.
Kuusjoen Ukkokerho/Leidit ry rakentaa Kuusjoen Raatalaan laavun, wc-rakennuksen ja puukatoksen. Laavulta reititetään luontopolkua, joka suuntaa pohjoiseen Marttilan kunnan reitistöihin. Hankkeen kustannusarvio on 13 353 euroa ja tuki 50 % on 6676 euroa.