Ykkösakseli myönsi vuoden viimeiset hanketuet
Ykkösakseli on myöntänyt Leader-rahoitusta uusille hankkeille. Vuosille 2021 ja 2022 saatu hanketuki on nyt jaettu. Ensi vuonna alkaa uusi rahoituskausi vuosille 2023 – 2027. Seuraavan kerran Ykkösakseli voi myöntää Leader-rahoitusta ensi keväänä.
”Leader-rahoituksen hakemiseen ja myöntämiseen tulee nyt tauko. Sen voi hyödyntää hankeidean hiomiseen ja hakemisen valmisteluun. Kannattaa olla yhteydessä hankeneuvojiin ja kysyä neuvoja! Vuodenvaihteessa saamme tietää, kuinka paljon rahoitusta voimme tulevina vuosina myöntää. Hakeminen alkaa, kunhan lait, asetukset ja tietojärjestelmä ovat valmiit”, kertoo Ykkösakselin toiminnajohtaja Maarit Teuri.
Karkkilaan myönnetty tuki
Happy J Oy saa tukea kahden sisäpadelkentän rakentamiseen ja tilan muuhun remontointiin. Investointien avulla Karkkilaan tulee uusi harrastusmahdollisuus. Kokonaiskustannukset 61 623 euroa, josta tuki 20 % eli 12 324 euroa.
Ala-Emalin kulttuuriyhdistys Monttu ry saa tukea alueen markkinointiin ja yritysten yhteistoimintaan kohdistuvaan hankkeeseen. Hankkeessa järjestetään yrittäjille koulutusta sekä luodaan yhteisiä tapahtumia ja toimintaa. Aluetta markkinoidaan mm. pilotoimalla vuorovaikutteinen julkaisujärjestelmä ja esittelemällä aluetta Matkamessuilla. Kokonaiskustannukset 41 492 euroa, josta tuki 60 % eli 24 895 euroa.
Lohjalle myönnetty tuki
Sandra Porthan saa tukea uuteen yritystoimintaan. Perustamistuki kohdistuu hyvinvoinnin kurssialustaan. Tuen ansiosta uusi yrittäjä voi aloittaa asiakkaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia tukevan liiketoiminnan. Tuki on 20 000 euroa.
Saloon myönnetty tuki
Kiikala-säätiö saa tukea Kiikalan lentokentällä sijaitsevan kerhorakennuksen ikkunoiden uusimiseen. Tavoitteena on parantaa rakennuksen energiatehokkuutta. Hankkeen kustannusarvio on 17 145 euroa. Tuki on 50 % eli 8572,50 euroa.
Vilikkala Tradehouse Oy saa tukea tuotantolaitteistoon, jolla se voi muokata poistotekstiilikuidusta tehtyä kaksikomponenttimateriaalia (BiCo) huovaksi ja edelleen erilaisiksi yrityksen liiketoimintaan soveltuviksi tuotteiksi. Laitteiston ansiosta yrityksen tuotannosta tulee osa poistotekstiilikuituja hyödyntävää tekstiiliteollisuuden ekosysteemiä ja liiketoimintaan tulee uusia mahdollisuuksia. Kokonaiskustannukset ovat 40 000 euroa, josta tuki 20 % eli 8 000 euroa.