Pikalinkit

Karkkila, Lohja, Salo ja Vihti

Vastaa Ykkösakselin toiminnan arviointiin

Vastaa Ykkösakselin toiminnan arviointiin

Jaa linkki:

109 yhdistystä ja yritystä on saanut viime viikolla Ykkösakselista sähköpostitse kyselyn. Kysely on lähetetty ohjelmakauden 2014 – 2020 päättyneille hankkeille. Kyselyllä selvitämme kokemuksia tukiprosessista. Kysely on osa Ykkösakselin hanke- ja yritystukitoiminnan arviontia. Arvioinnin tuloksia hyödynnämme tulevan ohjelmakauden 2021-2017 suunnittelussa.

Tulevan ohjelmakauden suunnittelu alkaa

Kyselyn tuloksista saamme tietoja, joita hyödynnämme toiminnan ja palvelun kehittämisessä.  Kyselyssä kysytään hankkeiden onnistumisesta, haasteista ja vaikutuksista. Kyselyn tuloksista valmistuu raportti kesän lopulla.

Kyselyn myötä Ykkösakseli aloittaa pikku hiljaa tulevan kauden suunnittelua. Esitämme yksittäisiä kysymyksiä mm. kylien kehittämiskohteista tulevissa tilaisuuksissamme. Syksyllä tulevan ohjelmakauden suunnittelu vauhdittuu ja työ uuden paikallisen kehittämisstrategian rakentamiseksi alkaa.

500 euron avustus yhdistykselle

Kysely lähetettiin 47 päättyneelle yleishyödylliselle hankkeelle ja 50 teemahankkeen toimenpiteen toteuttaneelle yhdistykselle. Jos yhdistyksellä on ollut useampi hanke tai yhdistyksellä on vielä teemahankkeen toimenpide, kysely lähetettiin jokaisesta hankkeesta erikseen.

Kaikkien vastanneiden yhdistysten kesken arvomme toukokuun lopulla 500 euron avustuksen toimintaan. Nyt kannattaa vastata: 500 euroa tukea vaikkapa kesätapahtuman järjestämiseen on mukava potti.

Yrityksille 150 euron matkalahjakortti

Päättyneitä yrityshankkeita on nyt 12 ja ne kaikki saivat kyselyn. Vastanneiden yritysten kesken arvomme toukokuun lopulla yhden 150 euron arvoisen Tallink-Siljan matkalahjakortin. Lahjakortin voi käyttää matkaan tai laivan ravintolapalveluihin.

Vastausaikaa 18.4. saakka

Vastausaikaa on torstaihin 18.4. saakka. Vastaaminen on helppoa. Kyselyyn vastaaminen vie arviolta enintään 10 minuuttia. Vastaukset tallentuvat automaattisesti. Jos vastaaminen keskeytyy, kyselyn täyttämistä voi jatkaa sähköpostissa saadusta linkistä. Vastaukset käsitellään nimettöminä ja ehdottoman luottamuksellisesti. Yksittäisen vastaajan tiedot eivät paljastu tuloksissa.

Lisätietoja kyselystä antaa Ykkösakselin hanketyöntekijä Säde Lassila, puh. 050 4750 558 tai sähköpostitse sade.lassila@ykkosakseli.fi. Ota rohkeasti yhteyttä, jos jokin asia kyselyssä mietityttää!

Tulosta