Vapaaehtoistyön lyhyt oppimäärä tarjolla kevään koulutuksissa
Yhdistyslaturi-hanke kouluttaa yhdistyksiä keväällä tarjoamalla verkkokoulutusta vapaaehtoistyöstä. Joka kuukausi syvennytään yhteen vapaaehtoistyön haasteeseen, kuullaan asiantuntijoita ja jaetaan omia kokemuksia aiheesta. Ensimmäinen koulutus on tammikuun loppupuolella ja sen jälkeen jatketaan joka kuukausi eri aiheen kanssa. Kaikki yhdistystoimijat ovat tervetulleita ja koulutukset ovat kaikille maksuttomia.
Yhdistyslaturin tekemän kyselyn mukaan vapaaehtoistoiminta aiheuttaa eniten haasteita yhdistysten toiminnassa ja vapaaehtoistoiminnan kehittämisen katsottiin olevan erittäin tärkeää. Tähän tarpeeseen Ykkösakseli nyt vastaa. Kaikki koulutukset järjestetään verkossa paitsi kevään viimeinen. Toukokuussa vietämme vapaaehtoisten virkistysiltaa, joka siirrettiin joulukuulta toukokuulle. Silloin aiheena on vapaaehtoisten motivoiminen ja palkitseminen.
Tammikuussa perehdytään rekrytoimiseen
Ensimmäisen koulutuksen aiheena on vapaaehtoisten rekrytointi ja sitouttaminen. Kouluttajaksi tulee Satu Puolitaival, joka on Kansalaisareena ry:n projektikoordinaattori. Koulutuksessa perehdytään esimerkiksi hyvän rekrytointi-ilmoituksen luomiseen, vapaaehtoisten erilaisten motivaatiotekijöiden hyödyntämiseen ja sitouttamiseen. Satu esittelee myös Vapaaehtoistyö-fi -palvelua, joka on Suomen kattavin kaikille avoin vapaaehtoistehtävien välittämiseen erikoistunut palvelu.
Avaamme ilmoittautumisen jokaiseen koulutukseen noin kolme viikkoa ennen koulutusajankohtaa. Lähetämme osallistumislinkin tilaisuuteen rekisteröityneille. Ilmoittautuminen ensimmäiseen koulutukseen aukeaa 5.1.2022.
Lisätietoja koulutuksista antaa hankeneuvoja Päivi Kukkonen, puh. 050 3012181, paivi.kukkonen(a)ykkosakseli.fi.