Uusi haku alkanut Salon PAIKAL-hankkeessa
Varsin Hyvän ja Ykkösakselin PAIKAL-hanke tuo paikallisen kehittämisen Euroopan sosiaalirahaston hankerahoituksella Salon keskustaan. Hankkeen ensimmäinen haku viime syksynä ei tuottanut vielä alahanketta Salossa. Nyt hankkeeseen voi hakea uudestaan mukaan. Yhdistykset ja järjestöt voivat hakea omille ideoilleen rahoitusta. Haku on avoinna 3.10.2017 saakka.
Varsinais-Suomen ELY-keskus kertoo hausta kotisivuillaan seuraavaa:
Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoituksen myöntämisestä Varsinais-Suomessa vastaava Keski-Suomen ELY-keskus järjestää yhteistyössä Varsin Hyvä ry:n ja Ykkösakseli ry:n kanssa ESR-rahoitteisen ”Paikal – Paikallinen kehittäminen Turun ja Salon seuduilla” -hankkeen alahankehaun ajalla 21.6. – 3.10.2017. Paikal – hankkeen tavoitteina ovat työttömien ja maahanmuuttajien osallisuuden lisääminen, syrjäytymisen ehkäisy ja työllisyyden edistäminen. Hankkeen toiminta-alueena ovat Kaarinan, Raision, Salon ja Turun kaupunkimaiset alueet, jotka eivät ole maaseuturahaston rahoituksen piirissä. Esityksiä Paikal-hankkeen alahankkeiksi voivat jättää toiminta-alueen pienet toimijat, kuten yhdistykset ja järjestöt.
Ykkösakseli järjestää hankehausta infon keskiviikkona 16.8. kello 13 – 15 Salon kaupungintalolla, Tehdaskatu 2.
Tästä linkistä lisätietoja hakumenettelystä – rullaa sivua alaspäin, niin näet hakutiedot.
Tietoa hakumenettelystä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen sivuilla