Kolmen veneilijän harrastus muuttui työksi, kun he keksivät alkaa risteily-yrittäjiksi. Leader Ykkösakseli myönsi investointituen charter-aluksen varusteluun ja nyt M/S Sabrinan kyydissä pääsee veneretkelle Salon seudun kirkkaille vesille.

Aurinkoisena iltapäivänä 12 ihmistä nousee Taalintehtaan vierasvenesatamasta punaista mattoa pitkin miehistön avustuksella veneeseen. Kaikille kaadetaan lasilliset kuohuvaa ja kun vene lähtee liikkeelle, alkaa takakannelta kuulua harmonikan säveliä – Myrskyluodon Maijaa tietysti!

Tällä kyseisellä parin tunnin risteilyllä ihmiset olivat varanneet matkansa yksitellen, mutta useimmiten M/S Sabrina on ryhmien käytössä. Ensimmäisenä kesänä paattia on lastattu pääsääntöisesti pienillä yritysporukoilla.

– Yrittäjät ovat tarjonneet veneretkiä sekä työntekijöilleen että asiakkailleen. Täällä voi tehdä kauppoja ja puhua asioita, jotka eivät lähde veneestä eteenpäin, mutta on täällä myös pidetty hauskaa ja nautittu merestä, kertoo yksi M/S Sabrinan yrittäjistä Marjaana Ollanketo, joka vastaa varauksista ja markkinoinnista.

Retket suunnitellaan aina asiakkaiden toiveiden mukaan. Joillekin elämykseksi riittää vesille pääseminen, mutta osa porukoista on halunnut mukaan elävää musiikkia tai hyvää ruokaa.

M/S Sabrinan ruokapuolesta vastaa Katja Söderman.

– Tämän kesän aikana asiakkaat halusivat paljon esimerkiksi juustolautasia ja grilliruokaa. Syksyn tullen tarjottiin esimerkiksi raputeemaa. Kaikki ruoka tehdään itse puhtaista raaka-aineista, hän kertoo.

Kolmas yrittäjä Ville Söderman vastaa veneestä, joka on Grand Banks Island Gypsy 36.

– Löysin tämän veneen jo vuonna 2017 ja viime vuonna lopulta ostimme sen omaan käyttöön. Alusta asti ajattelimme kuitenkin, että tällä voisi tehdä myös yritystoimintaa.

Ville Söderman ohjaa venettä.
Tilausristeilyjen kipparina toimii Ville Söderman.

Kirkkaille vesille

Kun Södermanit tutustuivat Ollanketoon syksyllä 2021, yritysidea sai tuulta purjeisiin. Yritys päätettiin perustaa joulun aikoihin ja kesäkuun ensimmäisellä viikolla he veivät jo ensimmäiset asiakkaat vesille. Yrityksen perustamiseen he saivat apua YritysSalosta ja veneen varusteluun he saivat investointituen Leader Ykkösakselista.

– Kaikki on alkanut todella hyvin. Meillä on luonnikas tehtävänjako, jossa jokainen hoitaa oman osuutensa, mutta saa tarvittaessa apua ja tukea toisilta. On ollut kiva toimia yrittäjinä yhdessä, kommentoi Ollanketo.

– Ja vaikka meillä on koko ajan vastuu asiakkaista, niin onhan tämä ihan mahtavaa, että saa tehdä töitä vesillä, Ville Söderman jatkaa.

Ville Söderman ja Marjaana Ollanketo ovat veneilleet pikkulapsista asti omilla kotiseuduillaan: Söderman Särkisalossa ja Ollanketo Hangossa. Nyt he liikkuvat tutuilla kirkkailla vesillä Särkisalon, Taalintehtaan ja Hangon välillä asiakkaiden kanssa.

Kyytiin mahtuu 12 matkustajaa ja matkavauhti on kuusi solmua. Alueella on useita vierasvenesatamia, joten retkelle voidaan lähteä asiakkaan toivomasta satamasta tai vaikka mökkilaiturilta.

Ihmisiä astumassa laiturilta veneeseen.
Matkustajat kyytiin ja menoksi!
Vene lähdössä liikkeelle laiturista.
Aluksen valmistelua Taalintehtaalla.

Merellinen Salo vetää puoleensa

Salo on merellinen kaupunki, mutta ilman omaa venettä on hankala päästä tutustumaan sen kaikkiin saloihin. Kesällä 2022 asukkaita ja matkailijoita on kuitenkin viety vesille kahden uuden toimijan voimin. M/S Sabrina kuljettaa pieniä porukoita ja lisäksi M/S Nordepilla tehdään risteilyjä esimerkiksi Vuohensaaresta Mathildedaliin.

Kolme henkilöä veneen kannella.
Ville Söderman, Katja Söderman ja Marjaana Ollanketo ovat unelmiensa työssä.
 Tulosta