TwinLAG-hanke tutustui maaseudun ja kaupungin välisiin yhteistyöhankkeisiin Ranskassa
Ykkösakseli matkusti marraskuun puolivälissä TwinLAG-hankkeen tutustumismatkalle Ranskaan. Matka suuntautui Ranskan keskiosiin Vichyn kaupunkiin, jossa hankkeen ranskalaisen kumppanin GAL Pays Vichy-Auvergne toimisto sijaitsee. Hankkeen tapaaminen oli marraskuun 17.-18. päivä ja perillä Vichyssä tapasimme TwinLAG-hankkeen irlantilaiset ja ranskalaiset yhteistyökumppanit ensimmäistä kertaa kasvotusten. Ykkösakselista matkaan lähtivät toiminnanjohtaja Maarit Teuri, hankeneuvoja Päivi Kukkonen ja hallituksen puheenjohtaja Johannes Alaranta. Leader EMO:sta matkalla olivat toiminnanjohtaja Esko Pietari, ohjelmapääällikkö Kim Smedslund, EMO:n hallituksen jäsenet Marja Peltomäki ja Timo Silvan sekä etsivä nuorisotyöntekijä Katriina Norring Nurmijärven kunnasta.
Leader Ykkösakselin ja Leader EMO:n edustus Vichyssä.
Tavoitteena pitkäkestoinen kumppanuus
Vichyn vierailun ohjelma on runsas ja monipuolinen.
TwinLAG-hanke käynnistyi jo toukokuussa 2020 ja sen tarkoitus on luoda ja syventää kansainvälistä yhteistyötä Leader-toimijoiden ja Leader-ryhmien alueella työskentelevien toimijoiden kanssa. Yhteyksiä luodaan hankkeen irlantilaisten, ranskalaisten, makedonialaisten ja moldovalaisten partnereiden kanssa. Hankkeen aikana järjestetään teemakohtaisia tapahtumia kumppaniryhmien alueella ja myös sähköisesti toteutettuja webinaareja. Teemoiksi hankkeeseen on valittu kaupunki-maaseutuvuorovaikutus, nuoret, ympäristö- ja ilmastoasiat yhteisöissä, paikallistalous ja digitaaliset ratkaisut sekä Leader-käytännöt.
Matkan tarkoituksena oli tutustua paremmin hankkeen muihin kumppaneihin, Ranskan erilaisiin hanketoimijoihin, löytää mahdollisia synergioita, vaihtaa kokemuksia Leader-työstä ja käytännöistä sekä löytää potentiaalisia kumppaneita ja yhteisiä hankeideoita.
Kahteen päivään mahtui monta erilaista ja mielenkiintoista hanketta ja tutustumiskohdetta. Kaikkia tutustumiskohteita yhdisti vierailun teema, joka oli maaseudun ja kaupungin välinen yhteistyö. Ranskalaiset isännät olivat valinneet tutustumiskohteiksi muun muassa nuoria auttavan yhdistyksen, autolla liikkuvan palvelukeskuksen, sosiaalisen yrityksen, joka valmentaa työelämään vaikeasti työllistyviä ihmisiä sekä entisen armeijan parakkialueen, joka on muutettu alueeksi yritystoimijoille ja muulle innovatiiviselle toiminnalle keskittyen kiertotalouteen. Seurueelle oli varattu tulkki koko vierailun ajaksi kommunikaation sujuvuuden varmistamiseksi.
Suomalaiset ja irlantilaiset TwinLAG-kumppanit.
Keskiviikko 17.11.
Tutustumisistunto Vichyn yhteisötalon auditoriossa.
Vierailun ensimmäisen aamupäivän vietimme Vichyn yhteisötalon auditoriossa, jossa paikallisen Leader-ryhmän hallituksen puheenjohtaja Thierry Wirth toivotti meidät tervetulleiksi. Jokainen Leader-ryhmä esitteli oman ryhmänsä ja toiminta-alueensa. Irlannista oli usean Leader-ryhmän edustus paikalla ja heidän alueensa ulottui Irlannin eteläosista maan rannikolle ja saaristoon Atlantin valtameren puolella.
Ranskan, Suomen ja Irlannin maaseuduilla on paljon yhteisiä haasteita. Nuoret muuttavat pois maaseudulta opiskelemaan eivätkä palaa opintojen jälkeen takaisin, väestö ikääntyy ja kylät hiljenevät. Periaatteessa Leader-toiminta Ranskassa on hyvin saman tyyppistä kuin Suomessa: rakennetaan paikallisia verkostoja ja yhteistyötä ja tuetaan paikallisia oman alueensa kehittämisessä. Suurimpana erona oli, että Ranskassa Leader-tukea voi myöntää hyvinkin kaupunkimaisille alueille. Suomessa yli 30 000 asukkaan kunnista on kaupunkimainen keskustaajama rajattu Leader-tuen ulkopuolelle. Ranskassa tämä raja on 150 000 asukasta.
Aamupäivän seminaarin ja lounaan jälkeen loppupäivä oli varattu hankevierailuille. Lähdimme Vichystä naapurikuntaan Ébreuiliin Maison des Services -talolle, jossa tutustuimme Mission Locale -järjestön toimintaan ja kuulimme talon palveluista ja heidän projektistaan
Testissä Mission Locale Vichyn VR-lasit ja työnhakupeli.
Mission Locale Vichy
Matkan ensimmäinen tutustumiskohde oli Mission Locale, joka on ranskalainen järjestö, joka toimii koko Ranskan alueella. Sen paikallisjärjestöt tekevät töitä koulun kesken jättäneiden ja työttömien 16-25 -vuotiaiden nuorten kanssa. Järjestö tarjoaa henkilökohtaista tukea ammatilliseen ja sosiaaliseen integroitumiseen. Nuoret saavat henkilökohtaista palvelua ja jokainen nuori kohdataan yksilönä. Heidän kanssaan tehdään sopimus 12 kuukaudeksi ja sopimusta seurataan koko vuoden ajan. Nuoret saavat myös palkkaa, kun he osallistuvat ohjelmaan.
Leader-rahalla on tuettu Vichyn Mission Localessa projektia, joka hankki järjestölle VR-lasit ja laseille työnhakupelin. Pelissä on tarjolla erilaisia ammatteja ja näiden ammattien töitä voi kokeilla VR-lasien kanssa.
Saint-Pourcain Sioule Limagne, Maison des Services ja liikkuvat palvelut
Maison des Services -talolla kunnan asukkaat saavat henkilökohtaisesti monipuolista neuvontaa julkisista palveluista, esimerkiksi terveydenhuollosta, työnhausta, sosiaalituista, oikeusavusta ja palvelukeskuksessa saa käydä myös käyttämässä verkkopalveluita palvelukeskuksen tietokoneella. Talolla käy myös säännöllisesti erilaiset yhdistykset ja yhteistyökumppanit antamassa neuvontaa.
Maison des Services -talo ja edustalla liikkuvien palvelujen palveluauto.
Palvelukeskuksia on isommissa kylissä ja kaupungeissa, mutta syrjäisemmällä maaseudulla ei ole mahdollista saada palvelua, jos ei itse lähde toiselle paikkakunnalle asioitaan hoitamaan. Palvelukeskus aloitti kokeilun, jonka avulla he tuovat palvelut syrjäisemmälle maaseudulle. He hankkivat Leader-rahoituksella auton ja palkkasivat henkilön, joka liikkuu pienemmillä kylillä antamassa neuvontaa näistä samoista palveluista, jotka ovat tarjolla Maison des Services -talolla. Tarkoitus on jatkaa palvelua ja saada sille jatkuva rahoitus.
Viva Sioule, Centre sociale, sosiaalinen keskus
Päivän viimeinen kohde oli Viva Sioule -yhdistyksen sosiaalinen keskus, joka on kohtaamispaikka perheille, lapsille, nuorille, vanhuksille eli kaikenikäisille alueen asukkaille. Keskuksessa järjestetään hyvin monipuolista toimintaa, esimerkiksi kulttuuria, viihdettä, lastenhoitoa, tiedotusta ja ohjausta. Keskuksessa voi myös käydä toteuttamassa omia ideoitaan. Keskuksella on esimerkiksi oma radioasema, jonne jokainen voi tehdä ohjelmaa. Viva Sioule -yhdistys on osa Ranskan kansallista ja sosiokulttuuristen keskusten verkostoa. Verkostossa on lähes 1200 sosiaalikeskusta.
Viva Sioule sosiaalinen keskus tuo yhteen eri ikäisiä ihmisiä ja siellä voi toteuttaa monenlaisia ideoita.
Viva Sioule -yhdistyksessä Leader-rahoitusta on käytetty esimerkiksi nuorten kansainväliseen vaihtoon. Viva Sioule haluaa tarjota maaseudun nuorille, jotka eivät muuten ehkä lähtisi tai heillä ei ole mahdollisuutta matkustaa, mahdollisuuden nähdä maailmaa ja oppia uusia asioita. Vierailun aikana keskuksessa oli vaihto-ohjelman kautta tullut venäläinen nuori oppimassa kieltä ja työskentelemässä vapaaehtoisena lasten parissa.
Torstai 18.11
Contrat Local de Santé, paikallinen terveyssopimus
Päivän ensimmäinen tutustumiskohde oli Vichyn yliopiston tiloissa. Esittelyssä oli Contrat Local de Santé eli paikallinen terveyssopimus. Sopimus on työkalu, jolla pyritään edistämään terveyttä kokonaisvaltaisesti Auvergne-Rhône-Alpesin alueella. Hankkeen tarkoitus on alueen erityispiirteet huomioimalla vähentää sosiaalista ja alueellista eriarvoisuutta, ennaltaehkäistä sairauksia ja huolehtia mielenterveydestä sekä edistää kansanterveyttä.
Koronan vuoksi projektia ei ole voinut toteuttaa suunnitellusti, mutta projektin henkilökunta on auttanut covidin aikana poikkeusjärjestelyissä. He ovat esimerkiksi hankkineet välineitä, auttaneet testaamisessa ja kertoneet koulussa lapsille viruksesta lapsille sopivilla tavoilla. Projekti on saanut rahoitusta useista lähteistä ja paikallinen Leader-ryhmä on myös ollut rahoittamassa terveyssopimusta.
Jardins de Cocagne Arronnes, sosiaalinen yritys
Vichyn yliopistolta lähdimme kohti Arronnesin kuntaa ja siellä sijaitsevaa kauppapuutarhaa. Jardins de Cocagne on sosiaalinen yritys, jolla 120 puutarhaa ympäri Ranskaa. Puutarha tuottaa luomuvihanneksia ja hedelmiä ja se tarjoaa työtä vaikeasti työllistyville ihmisille. Puutarha voi tarjota esimerkiksi nuorelle hänen ensimmäisen työpaikkansa, tai työtä entiselle vangille, fyysisesti rajoittuneelle henkilölle tai päihdekuntoutujalle.
Jardins de Cocagnes Arronnes on sosiaalinen yritys, joka työllistää vaikeasti työllistettäviä ihmisiä.
Työntekijät tekevät kaikkia puutarhan töitä istutuksista, sadonkorjuuseen, toimistotöihin ja toimituksien jakamiseen. Puutarhan tuotteet ovat luomua ja niitä myydään torilla ja suoraan ravintoloihin. Alueen asukkailla on myös mahdollista tilata oma ruokakori, johon tulee itse valitut tuotteet. Paikallinen Leader-ryhmä on ollut mukana rahoittamassa puutarhan toimintaa Arronnesissa.
Jardins de Cocagnesta on mahdollista tilata oma ruokakori valitsemillaan tuotteilla.
Eco Centre, Varannes sur Allier
Matkan viimeinen ja laajin tutustumiskohde oli Varannes sur Allierissa sijaitseva Eco Centre on yrityspuisto, joka on perustettu entiseen sotilaslogistiikan tukikohtaan. Alue on kooltaan noin 27 hehtaaria ja sillä sijaitsee yli 40 rakennusta. Eco Centre on yritys, joka on perustettu Varannes sur Allierin kaupungin ja Entr’Allier Besbre et Loiren kuntayhteisön aloitteesta. Se on saanut rahoitusta Euroopan Unionilta ja sen hankkeita on rahoitettu Leader-rahoituksella.
Yksi ensimmäisistä yrityksistä Eco Centressä oli 3bois, joka valmistaa puupellettejä.
Yksi Eco Centressä toimivista yrityksistä on 3bois, joka tekee puupellettiä puun ylijäämäosista. 3bois oli yksi ensimmäisiä yrityksiä, joka aloitti Eco Centressä. Pellettien valmistus ja varastointi sijaitsee Eco Centressä. Koska alueella on paljon tilaa ja isoja halleja, oli yrityksen helppo aloittaa toimintansa Eco Centressä.
Eco Centressä toimii myös Fablab, joka on laboratorio ja yhteinen työtila, jossa voi käydä kokeilemassa uusia puualan tekniikoita. Tarkoitus on tarjota opiskelijoille ja ammattilaisille matalan kynnyksen paikka, jossa voi opetella käyttämään digitaalisia työkaluja ja koneita. Laboratoriossa on esimerkiksi laserleikkuri, 3D-tulostin sekä tietokoneita ja ohjelmistoja yhteiskäytössä.
Fablabin sisäänkäynti entisessä armeijan varikkorakennuksessa.
Illallinen
Tapaamisen viimeisen päivän iltana ranskalaiset isännät järjestivät vierailun kunniaksi illallisen paikallisessa ravintolassa. Paikallisen Leader-ryhmän puheenjohtaja kiitteli hyvästä yhteistyöstä ja toivoi, että olimme nauttineet vierailuista Vichyssä ja tutustumiskohteista. Hän toivoi myös, että Leader-ryhmät löytäisivät Ranskasta uusia kumppaneita, joiden kanssa voisi aloittaa yhteistyön suunnittelun.
Paikallisen Leader-ryhmän puheenjohtaja kiitti hyvästä tapaamisesta ja toivoi jatkoa yhteistyölle.
Oli hienoa tavata hankkeen kumppanit ensimmäistä kertaa kasvotusten. Kansainvälistyminen ja yhteistyön kehittäminen pelkästään etäpalaverien avulla on kovin vaikeaa. Yhteistyön vaatima luottamus syntyy kohtaamisten ja tutustumisen kautta. Vaikka maiden olosuhteet, toimintakulttuurit ja -tavat sekä Leader-tuetkin eroavat, löytyi jo tämän ensimmäisen yhteisen tapaamisen myötä yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja kehittämistarpeita. Ykkösakseli kutsuu hankkeen kumppanit Suomeen ensi keväänä. Toivottavasti saamme sen ja hankkeen muut tapaamiset järjestettyä suunnitelman mukaan.
Kirjoittanut Päivi Kukkonen ja Maarit Teuri