Nuoret haluavat vaikuttaa asuinpaikkansa kehittämiseen
Ykkösakseli järjesti Maaseutuparlamentin innoittamana Nuorten maaseutu 2030 -keskustelutilaisuuden 28.9. Tapahtumaa oli mahdollisuus seurata etänä Youtube-kanavamme kautta. Keskustelu toi yhteen Ykkösakselin alueen nuoria ja päättäjiä. Mukana keskustelemassa olivat nuoret Valentino Rouvali Lohjalta, Camilla Lehmussaari Salosta, Niko Rytsä Vihdistä ja Ilona Heathfield Karkkilasta. Päättäjiä olivat edustamassa Lotta Paakkunainen Lohjalta, Marjaana Mänkäri Salosta sekä Jarkko Ilonen Karkkilasta. Keskustelun alussa katsottiin Maija Kymäläisen ja Patricia Haron haastatteluvideot, joissa he kertoivat omia ajatuksiaan maaseudulla asumisesta. Tilaisuuden juontajana toimi Niina Mälkiä Suomusjärveltä ja keskustelijat osallistuvat Teamsin välityksellä.
Keskustelussa keskityttiin nuorten kokemuksiin ja annettiin heille tilaisuus kertoa omasta näkökulmastaan elämisestä maalla. Puheenaiheena olivat esimerkiksi nuorten elämä maaseudulla nyt, mikä tekee elämästä hyvää ja mikä saisi nuoret palaamaan takaisin opiskelujen jälkeen kotiseudulleen. Nuoret esittivät hyviä näkökohtia ja keskustelu kävi vilkkaasti koko kaksituntisen. Mukana olleet nuoret olivat tyytyväisiä järjestettyyn keskusteluun ja illan aikana tulikin selväksi, että nuoret haluavat vaikuttaa oman kylänsä kehittämiseen.
Nuoret arvostavat luontoa ja hyviä liikenneyhteyksiä
Keskustelun aikana selvisi, että nuoret ovat pääasiassa tyytyväisiä omaan kyläänsä, vaikka puutteitakin on. Hyvän elämän nuorille mahdollistaa hyvät harrastusmahdollisuudet, koulut, tietoliikenneyhteydet sekä liikuntapalvelut. Liikenneyhteydet saivat moitteita, koska esimerkiksi bussit kulkevat epäsäännöllisesti pääkaupunkiseudulle. Lähiluonto on nuorten mielestä erittäin tärkeä elementti ja nuorten mielestä luonnonsuojeluun pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.
Päättäjät saivat keskustelussa arvokasta ensikäden tietoa siitä, millä tavalla he voisivat osallistaa nuoria päätöksentekoon. He myös haastoivat kaikkia luottamustehtävissä olevia aikuisia kääntämään ajattelutapaansa siitä, miten houkutella nuoria takaisin opiskelujen jälkeen. Jos pidettäisiin erittäin hyvää huolta nuoren juurruttamisesta yhteisöön ensimmäiset 16 vuotta, tällöin nuoren on helppo palata takaisin valmistumisen jälkeen.
Nuorten maaseutu 2030 -keskustelu on katsottavissa Ykkösakselin Youtube-kanavalla 12.10 saakka. Katso keskustelu täältä.
Mikäli katsoit keskustelun anna meille palautetta! Palautelomake löytyy klikkaamalla tästä.