Pikalinkit

Karkkila, Lohja, Salo ja Vihti

Ykkösakselin ensimmäinen teemahanke sai tukipäätöksen

Ykkösakselin ensimmäinen teemahanke sai tukipäätöksen

Jaa linkki:

Uudenmaan ELY-keskus teki 11.5.2017 myönteisen tukipäätöksen Ykkösakselin teemahankkeesta Lisää elämää kylille pienillä investoinneilla. Tuki myönnettiin hakemuksen mukaisesti. LIVE-teemahankkeen kustannusarvio on vajaat 180 000 euroa ja tuki on siitä puolet, 89 000 euroa. Talkoita hankkeessa tehdään 1900 tuntia.

Teemahanke on Ykkösakselin hakema hanke, joka sisältää useita teeman mukaisia toimenpiteitä. Yhdistykset hakivat tukea toimenpiteisiin, joiden kustannukset olivat tuhannesta eurosta korkeintaan 15 000 euroon. Teemahankkeen haku päättyi viime syksynä lokakuussa ja Ykkösakselin hallitus valitsi toimenpiteet marraskuussa. Hyrrä-asiointijärjestelmän viivästysten vuoksi ELY-keskuksen päätöstä saatiin odottaa kevättalvi.

LIVE-hankkeessa yhdistykset toteuttavat 27 erilaista toimenpidettä ja investoivat omaa rahaa 61 000 euroa. Talkootyön arvo on lisäksi yli 28 000 euroa. Toimenpiteillä korjataan yhteisiä tiloja ja kehitetään toimintaa hankkimalla erilaisia laitteita ja kalustoa. Yhdistykset investoivat liikuntaan ja energian säästöön.

Tukipäätöksen jälkeen osa toimenpiteistä voi nyt hakea maksua. Ykkösakseli kokoaa maksuhakemuksen kustannuksista, jotka on maksettu toukokuun loppuun mennessä. Ensi viikolla hakijat saavat maksuneuvontaa kahtena iltana, keskiviikkona 17.5. ja perjantaina 19.5. Ykkösakselin toimistolla Suomusjärvellä.

Toimenpiteet on tarkoitus toteuttaa tämän vuoden loppuun mennessä.

Lisätietoja LIVE-teemahankkeesta antaa hankeneuvoja Jaana Joutsen, puh. 050 313 5590.

Tulosta