Pikalinkit

Karkkila, Lohja, Salo ja Vihti

Ykkösakselille 1,7 miljoonaa rahoitusta tukiin

Ykkösakselille 1,7 miljoonaa rahoitusta tukiin

Jaa linkki:

Ykkösakseli voi myöntää tänä ja ensi vuonna yhteensä 1,7 miljoonaa euroa rahoitusta maaseudun kehittämishankkeisiin ja yritystukiin.

”Maa- ja metsätalousministeriön nyt päättämä rahoitus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta  on merkittävä. Tänä vuonna voimme myöntää rahoitusta hankkeille arviolta noin 788 000 euroa ja ensi vuonna 962 000 euroa”, kertoo Ykkösakselin toiminnanjohtaja Maarit Teuri.

Nykyiset tukimuodot

”Rahoitus on suurin piirtein sitä, mitä olemme myöntäneet päättyneen ohjelmakauden 2014 – 2020 parhaimpina vuosina. Hankerahoitusta voivat hakea yleishyödylliset toimijat ja yritykset. Jatkamme hanketukien myöntämistä nykyisen kehittämisstrategian mukaisesti nykyisillä hanketukimuodoilla ja säännöillä”, Teuri sanoo.

Jatkuva haku – ota yhteyttä!

”Hankerahoituksen haku on jatkuvaa. Kannustan kaikkia toimijoita kehittämään hankeideoita! Ottakaa yhteyttä meihin ja kysykää Leader-rahoituksen mahdollisuuksista! Erityisesti suosittelemme rahoituksen hakemista maaseudun yrityksille. Tukea voi hakea mm. investointeihin, uuden liiketoiminnan kasvun vauhdittamiseen tai uusien tuotteiden tai palvelujen kokeiluun”, Teuri toivoo.

Siirtymäkausi 2021 ja 2022

Vuodet 2021 ja 2022 ovat siirtymäkautta ennen seuraavaa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan rahoituskautta. Siirtymäkaudella Leader-ryhmät jatkavat toimintaansa ohjelmakauden 2014 – 2020 maaseutuohjelman toimenpiteillä, mutta uudella siirtymäkauden rahoituksella.

EU:n maaseuturahasto, Suomen valtio ja kunnat rahoittajina

Ykkösakseli saa rahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Rahoituksesta 42 % tulee EU:sta, 38 % Suomen valtiolta ja 20 % toiminta-alueen kunnilta. Ykkösakselin toiminta-alue on Karkkila, Lohja, Salo ja Vihti. Ykkösakseli kannustaa asukkaita yhteistyöhön alueensa kehittämiseksi. Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä kuka tahansa maaseudun kehittämisestä kiinnostunut. Ykkösakseli on yksi Suomen 54 Leader-ryhmästä.

Tulosta