Pikalinkit

Karkkila, Lohja, Salo ja Vihti

Puoli miljoonaa euroa Leader-tukea jaossa

Puoli miljoonaa euroa Leader-tukea jaossa

Jaa linkki:

Ykkösakseli voi myöntää vielä puolisen miljoonaa euroa Leader-tukea yrityksille tai yleishyödyllisiin hankkeisiin tänä vuonna.

”Syyskuun lopussa Ykkösakselin hallitus myönsi rahoitusta 107 000 euroa sekä yritystukiin että yleishyödyllisiin hankkeisiin. Useita hankkeita on valmistelussa seuraaviin kokouksiin. Hyviin hankkeisiin riittää kuitenkin runsaasti rahoitusta vielä tänä vuonna”, toiminnanjohtaja Maarit Teuri kertoo.

EU:n maaseuturahaston ohjelmakausi 2014 – 2020 on puolivälissä. Ykkösakselilla on riittänyt rahoitusta tasaisesti sen jälkeen, kun ohjelmakausi pääsi kunnolla vauhtiin viime vuonna. ELY-keskuksen myönteisen päätöksen on saanut 45 yleishyödyllistä hanketta ja 8 yrityshanketta.

Yritystukea asennusrobottiin ja 3D-laitteisiin

Ykköakselin hallitus myönsi investointitukea kahdelle yritykselle. Lasi-Saarinen Oy Karkkilassa investoi lasien ja lasiseinien asennusrobottiin. Investointi maksaa 49 900 euroa ja yritystuen osuus on siitä 20 %. Mäntyniemen Designpalvelut Oy Lohjan Ikkalassa saa yritystukea liiketoiminnan tarvitsemiin laitteisiin. Yritys hankkii tietokoneen, ohjelmistot, 3D-skannerin ja 3D–tulostimen. Investointien kustannusarvio on 14 000 euroa, josta yritys saa 20 % yritystukea.

Kirmusjärvelle rakennetaan kosteikko ja Herrakuntataloa korjataan

Lohjalla Kirmusjärven suojeluyhdistys ry rakentaa kosteikon yhteen järven laskuojista. Kosteikko sijoittuu Sammatin taajaman tuntumaan ja laskee vetensä Kirmusjärven Hevoslahteen. Hankkeen kustannusarvio on 27 700 euroa. Tukea kyläyhdistys saa puolet kustannusarviosta. Vihdissä Herrakunnan Kyläyhdistys ry ryhtyy korjaamaan Herrakuntataloa. Talon peltikatto maalataan ja ikkunoita ja ovia korjataan. Taloon asennetaan sähkölukot. Hankkeen kustannusarvio on 29 265 euroa. Tukea kyläyhdistys saa puolet kustannusarviosta.

Ykkösmassia jaossa 11 000 euroa

Kolmas Ykkösmassin haku päättyi 31.8. Hakemuksia täytettiin netissä viisi kappaletta. Kaikki viisi hanketta saivat tukea yhteensä 2300 euroa. Hankkeissa kuvataan videota, hankitaan VPK:n harjoitusvarusteita, välineitä välituntitoimintaan ja lentopallon pelaamiseen sekä järjestetään lautapelipäivä. Hankkeista neljä toteutuu Lohjalla ja yksi Salossa.

Jo yhdeksän nuorten hanketta on saanut Ykkösmassia kaikkiaan 3800 euroa. Tavoite oli jakaa tänä vuonna 15 000 euroa. Seuraava haku päättyy 30.11. ja jäljellä on vielä siis 11 000 euroa.

Ykkösmassin hakeminen on helppoa: hakulomake täytetään netissä. Tuki maksetaan päätöksen jälkeen ja sen käyttö raportoidaan myöhemmin.

Tutustu Ykkösmassiin

Tulosta