Outdoor Leader – Polkuja pitkin
Mikä on Outdoor Leader – Polkuja pitkin?
Seitsemän suomalaisen Leader-ryhmän ja kahden ruotsalaisen Leader-ryhmän hanke, jonka opintoretkillä tutustutaan ryhmien alueiden reitistö- sekä matkailukohteisiin ja hyviin käytäntöihin. Kansainvälisen hankkeen tavoitteena on jakaa tietoa reitistöjen kanssa toimiville tahoille. Ykkösakselin tavoitteena on saada luontokohteita ylläpitäviä alueella toimivia yhdistyksiä mukaan hankkeen tapahtumiin, innostaa ja välittää hyviä käytäntöjä sekä ideoita luontokohteiden kanssa toimiville.
Hankkeen aikana järjestetään mukana olevien Leader-ryhmien yhteisiä tapahtumia, mutta myös muutama Ykkösakselin oma info-ilta tai muu vastaava tilaisuus kiinnostaviin aiheisiin liittyen.
Hankkeen kesto: 31.12.2021 saakka.
Lisätietoja And Out We Go -webinaarista 18.2.2021 klikkaamalla
Keke tulee kylään -webinaari yhteistyössä Varsinais-Suomen Kylät ry:n Kylän kestävyyspolku-hankkeen kanssa. OL-Polkuja pitkin hankkeen osuus käsittelee luontokohteiden ylläpitoa. Tilaisuudessa julkaistiin kohteen ylläpitoa ja myös suunnittelua helpottava pohja, johon kohteen tilanne ja tulevat ylläpitotoimet on helppo kirjata ylös. Ohessa olevissa videoissa lomakkeen luonut reitti- ja liikennesuunnittelija Tapio Hartikainen kertoo lomakkeen käytöstä eri kohteissa.
Pohja ylläpidon suunnittelua varten löytyy tästä!
Koostimme hankkeessa kohdevinkkivideot Uudelmaalta ja Salosta. Videoilla erilaisia reippailukohteita Leader Ykkösakselin alueelta.
Yhteisvideo on koostettu kaikkien Outdoor Leader-hankkeessa mukana olevien suomalaisten kumppanien kohdevinkeistä. Videolla on kohteita Varsinais-Suomesta, Satakunnasta, Uudeltamaalta ja Etelä-Pohjanmaalta.
Ensimmäisen Outdoor Leader – opintoretken kohteena oli Varsinais-Suomi 18.8.-21.8.2019. Nelipäiväisen opintoretken aikana tutustuttiin laajasti alueella oleviin retkikohteisiin niin Turunmaan saaristossa Kemiönsaarella kuin Teijon ja Mathildedalin alueellakin. Sisämaan esittelykohteina olivat Tammireitit Kaarinassa ja Sauvossa sekä Yläneen alueella Kurjenrahkan kansallispuistossa.
Reitistöpäiville saapui osallistujia myös Ruotsista, joten kohteiden tutustumisen ohella on myös mahdollisuus kansainväliseen verkostoitumiseen.
Ilmoittautumiset elokuun retkeen viimeistään 8.7.
Voit ilmoittautua Facebook-tapahtuman löytyvän linkin kautta tai oheisella QR-koodilla