Pikalinkit

Karkkila, Lohja, Salo ja Vihti

Maarit Teurin 10 vuotta Leader-työtä

Jaa linkki:

Postaus_Face_tavoitteet_Maarit_Teuri Miten tulit aikoinaan töihin Ykkösakseliin?

Olin mukana paikallisissa vesistöhankkeissa jo vuonna 2003. Siitä siirryin silloisen Leader-yhdistyksen, Lounais-Suomen Maaseudun Kehittämisyhdistyksen vt. toiminnanjohtajaksi syyskuussa 2006. Olen siis ollut itsekin jo 10 vuotta töissä Leader-ryhmässä! Kun Ykkösakseli aloitti toimintansa 2007, aloitin ensin hankeneuvojana ja 2012 toiminnanjohtajana.

Ykkösakseli toimii sekä Uudenmaan että Varsinais-Suomen maakunnissa. Miten luonnehtisit toiminta-aluetta?

Varsinais-Suomen puolella Ykkösakselin toimin­ta-aluetta on Salo, Uudenmaan puolella Karkkila, Lohja ja Vihti. Lohjan ja Salon keskusta-alueet on rajattu maaseudulle tarkoitetun tuen ulkopuolelle. Ykkösakselin alueella on 140 000 asukasta, joten taidamme olla yksi suurimmista Leader-ryhmistä.

Alue on hyvin vaihteleva niin maisemaltaan kuin luonnoltaankin; löytyy meri, järviä ja jokia, savisia peltotasankoja ja metsäisiä kalliota. Vanhoja kirkonkyliä ja kylätaajamia keskusta-alueen ulkopuolella on paljon ja vain pieni osa, runsaat 17 000 asukkaista asuu aivan keskustassa.

Alueemme maaseutu on asuttua. Vapaa-ajan asun­toja ja -asukkaita on runsaasti ja he ovatkin kasvava kehittäjäpotentiaali ja palveluiden käyttäjäryhmä, koska vapaa-ajan asunnolla vietetään entistä suurem­pi osa vuodesta. Kulkuyhteydet ovat hyvät niin Turun kuin Helsingin suuntaankin.

Mikä on muuttunut Leader-työssä 10 vuoden aikana?

Ensin mikä ei ole muuttunut: hakijoita ja kehittämisintoa kylillä riittää edelleen. Hankkeet ovat hyvin samanlaisia kuin aikaisemmin. Kiinnostusta kansainväliseen toimintaan on nyt enemmän. Uusinta uutta on se, että Leader-toiminnan tyyppistä toimintaa ollaan tuomassa kaupunkien keskustoihin. Ykkösakselilla on oma hanke Lohjan keskustan kehittämiseksi. Salon keskustan kehittämistä aloittelemme yhdessä Varsin Hyvä ry:n kanssa.

Mikä on parasta Leader-työssä toiminnanjohtajan näkökulmasta?

On ilo huomata miten erityyppisiä asioita hankkeil­la voidaan viedä eteenpäin. Hanketoimijoilla riittää intoa toteuttaa ideoitaan hankkeiden avulla. Kylissä löytyy vielä aktiivista talkooväkeä. Palkitsevaa on kun huomaa miten pienellä hankerahoituksella saadaan paljon hyvää aikaan.

Mitä odotuksia Ykkösakselilla on nykyiselle ohjelmakaudelle 2014–2020?

Ykkösakselin alueella on ollut paljon kuntaliitoksia. Asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia saadaan toivot­tavasti kehitettyä samoin kuin kunnan ja yhdistysten välistä yhteistyötä. Yrittäjien osaamista ja yrittäjien välistä yhteistyötä yritetään erilaisilla hankkeilla ke­hittää.

Leader-yhdistykset Karkkilan, Lohjan, Salon ja Vihdin alueella

  • Lounais-Suomen Itsenäiset Maaseutuyrittäjät ry ja Monet Polut ry 1996 – 2000, maaseuturahaston ensimmäinen ohjelmakausi
  • Lounais-Suomen Maaseudun Kehittämisyhdistys ry ja Länsi-Uudenmaan Kehitys ry 2000 – 2006, toinen ohjelmakausi
  • Ykkösakseli ry, 2007 -, kolmas ja nykyinen neljäs ohjelmakausi. Ykkösakseli täyttää 10 vuotta ensi vuoden alussa.
Tulosta