Maailman suurimmat talkoot
Maailman Suurimmat Talkoot järjestetään 14.–20.9.2015 eri puolilla Suomea. Tavoitteena on viikon aikana tehdä miljoona tuntia hyvää nuorten kanssa ja nuorten puolesta. Talkoisiin on helppo tulla mukaan, sillä yksikin talkootunti per henkilö riittää, mutta toki saa tehdä vaikka sata.
Miljoonan talkootunnin jahtiin voi osallistua kuka tahansa ja haastaa kenet tahansa. Talkoot voi järjestää itse, voi osallistua muiden järjestämiin talkoisiin tai talkoilla yksin tai kaverin kanssa. Talkoisiin on jo ilmoittautunut kouluja eri puolilta maata, urheiluseuroja ja yhdistyksiä. Talkoilemassa ovat myös muun muassa juontaja Mikko ”Peltsi” Peltola, moukarisuuruus Olli-Pekka Karjalainen, räppärit Jontti ja Shaka ja artisti Kim Herold. Tempauksen teemana ovat nuoret ja teema toimii kaksisuuntaisesti: Nuoret talkoilevat itse ja heidän hyväkseen tehdään konkreettisia tekoja. Nuoret saavat tehdä mitä tahansa talkoita ja entisiltä nuorilta toivotaan talkoita, jotka hyödyttävät nuoria.
Sivusto maailmansuurimmattalkoot.fi palvelee alustana, jossa ilmoitetaan talkoista ja ilmoittaudutaan niihin, haastetaan talkoilemaan ja kerätään talkootunteja. Sivuston tilastoissa seurataan, missä päin Suomea talkoita tehdään ja paljonko tunteja on kasassa. Somessa Maailman Suurimpien Talkoiden hyvää sanomaa levitetään tunnisteella #tuntitalkoita.
Maailman Suurimmat Talkoot on myös valtakunnallinen kisa. Tapahtumassa kisataan siitä, kenellä on 1) absoluuttisesti eniten talkootunteja alueellaan (Leader -yhdistysten sarja), 2) eniten talkoolaisia yksissä talkoissa ja 3) persoonallisimmat ja mielenkiintoisimmat talkoot. Lisäksi 4) Instagramissa pyörii kuvakisa.
Sarjojen huimaavat palkinnot ovat seuraavat:
1) Voittajaryhmän alueella järjestettävä nuorille suunnattu rap-tapahtuma, jossa esiintyvät räppärit Jontti ja Shaka pitävät myös rap-työpajan.
2) Bussimatka minne tahansa Suomessa. Yksi tai useampi reissu, kuten luokkaretki, kulttuurimatka tai pelireissut, maksimissaan 3000 euron arvosta.
3) Mestarikokin loihtima herkullinen lähiruokaillallinen. Maksimissaan 20 henkilölle.
4) Jopo
Kaiken takana Leader-ryhmät ja maaseutuverkosto
Maailman Suurimmat Talkoot on Suomen Leader-ryhmien ja maaseutuverkoston organisoima kampanja, jolla halutaan paitsi tehdä hyviä asioita myös nostaa esiin talkoohenkeä ja talkoilla tekemisen tärkeyttä.
Leader-hankkeissa talkoot ovat mainio tapa kuitata omarahoitusosuutta, ja ilman toinen toistaan uskomattomampia talkooponnistuksia moni hieno juttu olisi jäänyt toteutumatta. Leader-ryhmien kautta on maaseutuohjelman tuella rahoitettu tuhatmäärin esimerkiksi nuorten harrastusmahdollisuuksia parantavia hankkeita ympäri maan.
Lisätietoa tempauksesta saat tästä.