LIVE-hanke houkutteli uusia hanketoimijoita
Ykkösakselin Lisää elämää kylille pienillä investoinneilla –hanke sai 27 hakemusta. Ykkösakselin hallitus puolsi kaikkien toimenpiteiden osallistumista hankkeeseen.
”Hakijoista 17 oli uusia hanketoimijoita. Tässä hankkeessa tavoitteena oli matala kynnys, ja se toteutui”, Ykkösakselin toiminnanjohtaja Maarit Teuri kertoo. ”Hankkeen kustannusarvio on nyt 178 000 euroa, josta Leader-tukea hakijat saavat puolet eli 89 000 euroa.”
Kylille hankitaan erilaisia laitteita ja välineitä teltoista sählykaukaloihin ja valkokankaista lämpöpumppuihin. Rakentamista sisältävien toimenpiteiden kustannusarviot vaihtelevat 9000 eurosta lähelle 15 000 euroa. Kylille rakennetaan esimerkiksi keittokatos, kylätaloja maalataan ulkoa ja korjataan sisältä tai kylän kuntorataa kunnostetaan. Talkootyötä hankkeessa tehdään vajaan 30 000 euron arvosta eli noin 2000 tuntia. Yhdistyksillä on aikaa toteuttaa toimenpiteitä ensi vuoden loppuun asti.
Ykkösakselin hallituksen 10.11.2016 puoltamat hakijat ja toimenpiteet kunnittain
Karkkilassa neljä toimenpidettä
- Karkkilan Kansantaloyhdistys ry hankkii Kansantalolle AV-laitteita.
- Karkkilan Vasemmistoliitto ry hankkii Ahmoon työväentalolle AV-laitteita.
- Karkkilan kulttuuriyhdistys Lyyti ry hankkii katsomopenkit ja niiden kuljettamiseen ja säilyttämiseen peräkärryn.
- Siikalan pienviljelijäyhdistys ry hankkii kuivakäymälän.
Lohjalla uusia hakijoita
- Ikkalan kyläyhdistys ry hankkii kaksi telttaa ja pöytiä tilaisuuksien järjestämiseen.
- Perttilä-seura ry hankkii nopeusnäytön Hakulintielle lisäämään alueen pääväylän liikenneturvallisuutta.
- Saaren Kiri ry kunnostaa urheilukenttää, hankkii ulkokuntoiluvälineitä ja rakentaa palloseinän.
Salossa eniten hakijoita
- Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry kunnostaa Järvelän talon sisätilat käyttökuntoon.
- Kiskon Kiskojat ry kunnostaa Kiskojien Majaa. Terassia korjataan ja sinne asennetaan palju ja invaluiska.
- Kisko-Seura ry ostaa tuolit ja teltan kivimakasiiniin.
- Koski as. kyläyhdistys ry asentaa Vihiniemen kylätalon keittiöön uudet kaapistot ja kodinkoneet.
- Mathildedalin näytelmäkerho ry hankkii äänentoistolaitteet.
- Meripirtin kerho ry asentaa kerhotalolle lämpöpumppuja ja pattereita sähkökulujen vähentämiseksi.
- Märynummen kyläyhdistys ry hankkii frisbeekoreja ja perustaa frisbeeradan. Eija Hagelberg, puh. 0500 609 526.
- Perniön kotiseutuyhdistys ry hankkii tietokoneen ja muita laitteita arkistointityöhön.
- Rikala-seura ry maalaa Franssintalon ulkoseinät ja ikkunat.
- Särkisalokotiyhdistys ry hankkii lisätuoleja ja valkokankaan Särkisalokodin olohuoneeseen.
- Teijon Alueen Kyläyhdistys ry rakentaa myyntipöytiä ja –katoksia, opastetaulutelineitä ja esiintymislavan kylätapahtumien käyttöön. Lisäksi hankitaan kuivakäymälät. Marja-Sisko Ranta, puh. 044 5969 300.
- Teijon yhteisen vesialueen osakaskunta rakentaa keittokatoksen ja kuivakäymälän Teijon rantaan kalastajien, kyläläisten ja muiden kävijöiden käyttöön.
- Voimistelu ja urheiluseura Teijon Toverit ry hankkii sählykaukalon ja rakentaa sille säilytysvaunut.
Vihdissä kuusi hakemusta, puolet Vihtijärveltä
- Ojakkalan Martat ry hankkii Ojakkalan urheilutalolle AV-laitteita.
- Vanjärvi-seura ry asentaa lämpäpumppuja Vanjärvi-talolle.
- Vihdin Ekokylä ry hankkii ruohonleikkurin, raivaussahan ja muita laitteita puutarhapalstojen ja puiston hoitoon.
- Vihtijärven kyläyhdistys ry hankkii käyttölisenssin ohjelmistoon, jolla ylläpidetään kotisivuja.
- Vihtijärven Uhka ry kunnostaa kuntoradan.
- Vihtijärven Vapaaehtoinen Palokunta ry uusii Nummituvan lattian ja parantaa yläpohjan eristystä.