Leader-rahoitusta uusille hankkeille
Ykkösakselin hallitus on myöntänyt kesäkuussa Leader-rahoitusta uusille hankkeille Karkkilassa, Salossa ja Vihdissä.
Myönnetyt hanketuet alkavat olla viimeisiä, sillä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman vuonna 2014 alkanut ohjelmakausi on päättymässä tämän vuoden lopussa. Uusi EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) rahoituskausi alkaa ensi vuonna 2023.
”Syksylle rahoitusta jäi hanketukiin vielä noin 240 000 euroa. Vielä ehtii hakemaan yritystukea tai hankerahoitusta, jos suunnitelmat ovat jo hyvällä alulla. Tavoitteemme on, että kaikki rahoitus on myönnetty hyvissä ajoin ennen vuoden päättymistä”, kertoo Ykkösakselin toiminnanjohtaja Maarit Teuri.
Ykkösakselin hallitus kokoontuu ensimmäisen kerran syyskuun puolivälissä. Hankehakemuksia on jo valmistelussa.
Karkkilaan kolme hanketukea
Karkkilan Pojat r.y. rakentaa Pyhäjärven uimarannan läheisyyteen neljä uutta beach volley – kenttää. Kokonaisuutta kutsutaan Beach Volley Areenaksi. Kentät ovat asukkaiden ja muiden kesävierailijoiden vapaassa käytössä. Tavoitteena on järjestää kentillä kesäaikaan aikuisten, nuorten ja lasten turnauksia. Hankkeen kustannusarvio on 28 461 euroa ja tuki 50 % on 14 230 euroa.
Karkkilan Työväen Näyttämö ry rakentaa Tehdasnäyttämön yhteyteen lipunmyynti- ja kahviorakennuksen. Kylmä kioskirakennus, jonka pinta-ala on 24 neliötä, on pysyvä. Rakennus palvelee teatteritoimintaa ja muita Tehdasnäyttämön tapahtumia. Hankkeen kustannusarvio on 16 534 euroa ja tuki 50 % on 8567 euroa.
Audio-Kaluste Oy saa tukea tuotevalikoimaa laajentaviin koneinvestointeihin. Yritys laajentaa valikoimaansa keittiökalusteisiin. Hankintojen kokonaiskustannusarvio on 102 060 euroa, josta tuki on noin 20 % eli 20 000 euroa.
Salossa kotitarveviljelyyn innostetaan lapsia ja perheitä
ProAgria Länsi-Suomi ry aloittaa elokuussa hankkeen Omasta maasta – kehittyvä kotitarveviljely. Hanke kestää kaksi vuotta ja toimintaa on kolmen Leader-ryhmän alueella: Leader Ykkösakselin alueella Salossa, Leader Karhuseudun alueella Harjavallassa, Kokemäellä, Porissa, Nakkilassa ja Ulvilassa ja Leader Joutsenten Reitin alueella Huittisissa. Hankkeen kohderyhmänä ovat lapset, nuoret ja perheet. Tavoitteena on perheiden innostaminen kotitarveviljelyyn. Hankkeessa käsitellään ekologisuutta, luonnon monimuotoisuutta ja ilmastonmuutoksen vaikutuksia ruoan kasvatukseen. Hankkeessa tehdään ja opitaan yhdessä. Hankkeessa perustetaan puutarhoja ja järjestetään lapsille kesäleirejä.
Hankkeen kustannusarvio on 73 024 euroa. Hanketta tukevat yhteistyössä kolme Leader-ryhmää Ykkösakseli, Karhuseutu ja Joutsenten Reitti. Tuki on 90 % eli yhteensä 65 721 euroa.
Infobase towers Oy saa perustamistukea yritystoiminnan muutoksesta syntyviin kustannuksiin. Uusina palveluina tarjotaan yrityksille suunnattuja koulutuspalveluita, jotka auttavat yrityksiä kehittämään osaamistaan ja lisäävät työssä jaksamista. Yritys sijaitsee Perniössä. Perustamistukea myönnettiin 26 250 euroa.
Vihdissä tukea myönnettiin Tervalammelle
Tervalammen Kyläyhdistys ry parantaa Tervalammen kylätalon lämmitysjärjestelmää. Kyläyhdistys asentaa kylätalon eri tiloihin yhteensä 12 ilmalämpöpumppua. Kiinteistössä on öljylämmitys, jonka kulut ovat nousseet huomattavasti. Tavoitteena on säästää lämmityskuluissa. Investoinnin kustannusarvio on 30 402 euroa. Tuki 50 % on 15 201 euroa.