Pikalinkit

Karkkila, Lohja, Salo ja Vihti

Leader-rahoitusta neljälle uudelle hankkeelle

Leader-rahoitusta neljälle uudelle hankkeelle

Jaa linkki:

Ykkösakseli on myöntänyt Leader-rahoitusta neljälle uudelle hankkeelle Lohjalla, Salossa ja Vihdissä.

”Ykkösakselista on kysytty tänä vuonna hankerahoitusta yli 130 kertaa. Vajaa puolet kyselyistä koskee yritystukea ja yli puolet yleishyödyllistä tukea. Tänä vuonna olemme myöntäneet tukea 23 hankkeelle”, toiminnanjohtaja Maarit Teuri kertoo.

”Tämän vuoden rahoitusta voi vielä hakea. Sitä on jäljellä 265 000 euroa. Puhelinsoitolla pääsee alkuun ja neuvomme hankkeita hakemisessa”, Teuri kannustaa.

Lohjalla tuetaan tanssiharrastusta

Luoteis-Uusimaan tanssiyhdistys Vinha ry on perustanut toimipisteen Lohjalle. Hankkeessa tuetaan toimitilojen kunnostamista tanssiopetukseen soveltuviksi. Hankkeen kustannusarvio on 28 229 euroa ja yleishyödyllinen investointituki 50 % on 14 114 euroa. Lisätietoja antaa tanssiopiston rehtori Saara Mikkola-Ylitolva, puh. 040 250 941.

Salossa tuetaan uutta yritystoimintaa ja Tupurin majaa

Osua Games Oy:lle myönnettiin perustamistukea 35 000 euroa uusien innovatiivisten kisailupelien kaupallistamiseen. Perustamistukea käytetään asiantuntijapalveluiden ostamiseen. Palvelut nopeuttavat uuden yrityksen ja kansainvälisen yritystoiminnan käynnistymistä.

Salon Vilpas ry uusii Tupurin majan katon. 35 vuotta vanha huopakatto uusitaan peltikatoksi. Hankkeen kustannusarvio on 28 150 euroa. Yleishyödyllinen investointituki on 50 % eli 14 075 euroa.

Vihdin Otalammelle rakennetaan koirakoulutuskenttä

Luoteis-Uudenmaan Käyttökoirat ry rakentaa uuden koirien koulutuskentän Otalammelle. Hankkeessa rakennetaan entiselle peltomaalle tie, pysäköintialue ja kaksi salaojitettua nurmikenttää, joiden koko on 60 kertaa 100 metriä. Maapohja on vuokrattu Vihdin kunnalta.  Hankkeen kustannusarvio on 123 735 euroa ja yleishyödyllinen investointituki 50 % on 61 867 euroa.

Ykkösakselin rahoitus hanketukiin siirtymäkaudella 1,7 miljoonaa euroa

Ykkösakseli saa rahoitusta yhteensä 1,7 miljoonaa euroa hanketukiin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta vuosina 2021 ja 2022. Rahoituksesta 42 % tulee EU:sta, 38 % Suomen valtiolta ja 20 % toiminta-alueen kunnilta. Ykkösakselin toiminta-alue on Karkkila, Lohja, Salo ja Vihti. Ykkösakseli kannustaa asukkaita kehittämään yhteistyössä aluettaan. Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä kuka tahansa maaseudun kehittämisestä kiinnostunut. Ykkösakseli on yksi Suomen 54 Leader-ryhmästä.

Tulosta