Kevätkokous valitsi uuden puheenjohtajan
Pirjo Sjögren uudeksi puheenjohtajaksi
Ykkösakselin kevätkokous valitsi Pirjo Sjögrenin uudeksi puheenjohtajaksi. Vuoden alussa valittu edellinen puheenjohtaja oli menehtynyt yllättäen helmikuussa. Sjögren on lohjalainen, pitkään yhdistyksissä ja maaseudun kehittämisessä toiminut diplomi-insinööri. – Olen innoissani uudesta tehtävästä, Sjögren sanoi kokouksen jälkeen.
Pirjo Sjögrenistä tarkemmin täällä.
Haasteita toiminnassa viime vuonna
Toiminnanjohtaja Maarit Teurin mukaan ohjelmakauden 2014 – 2020 Leader-rahoitus käynnistyi kankeasti viime vuonna. – Saimme 21 hankehakemusta ja hallitus hyväksyi 15 hanketta, mutta yksikään hakemus ei ehtinyt saada rahoituspäätöstä ELY-keskuksesta, kertoi Teuri kevätkokoukselle.
Haasteita toimintaan toivat mm. säädösten tulkinta, sähköisen hakujärjestelmän Hyrrän hankaluudet sekä hitaasti alkanut päätöksenteko. Myönteistä oli se, että kiinnostusta hanketoimintaan alueella on. – Ykkösakselin hankeinfoissa, joita järjestimme viime vuonna 10, oli lähes kolmesataa osallistujaa, Teuri kertasi kevätkokoukselle.
Ykkösakselilla on kaksi omaa hanketta, joiden valmistelu alkoi viime vuonna. Perinnematkaillen vuoteen 2020 –hankkeessa etsitään yhdessä Kaakkois-Suomen Leader-ryhmän Sepran kanssa eväitä perinteen ja kulttuurin hyödyntämiseen alueiden kehittämisessä. Toinen oma hanke on LIVE – Lisää elämää kylille pienillä investoinneilla. Siinä kylät ja harrastusyhdistykset hakevat tukea pieniin toimintaa kehittäviin hankintoihin.
Kokous hyväksyi vuoden 2015 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Kevätkokouksessa oli 21 osallistujaa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Tuomas Perheentupa.