Pikalinkit

Karkkila, Lohja, Salo ja Vihti

Kansainvälisiä vieraita Ykkösakselin alueella

Kansainvälisiä vieraita Ykkösakselin alueella

Jaa linkki:

Ykkösakseli toivotti toukokuussa kansainvälisiä vieraita Irlannista ja Pohjois-Makedoniasta Lohjalle Kisakallioon 15.–18. toukokuuta. Vuorossa oli TwinLAG-projektin toinen seminaari. Muutamat vieraat olivat jo tuttuja edellisestä seminaarista Ranskasta ja nyt pääsimme jatkamaan tutustumista Suomessa. Tällä kertaa seminaarin pääteemana olivat nuoret, mutta käsittelimme myös projektin tulevia teemoja eli yrittäjyyttä ja ympäristöasioita.

TwinLAG-projektin toiseen seminaariin osallistui kumppaneita Irlannista, Pohjois-Makedoniasta ja Suomesta.

Maanantai vietettiin vieraiden kanssa Kisakallion auditoriossa jakaen hyviä esimerkkejä, keskustellen tulevista suunnitelmista sekä kuunnellen esitelmiä nuorilta tekijöiltä.

Purku-uhan alta monitoimikeskukseksi

Saimme esimerkiksi kuulla Angela Tamarin Foleyn johdolla Tracton Arts & Community Centre -talosta, joka sijaitsee Minane Bridgessä, Corkin kreivikunnassa Irlannissa. Talo toimii Tractonin alueen yhteisenä taiteen ja nuorten keskuksena, jossa järjestetään erilaisia aktiviteetteja kaikenikäisille; urheilusta taidetunteihin, perhekahvila vanhemmille ja lapsille ja toimintaa vanhuksille. Talosta voi myös varata tiloja käyttöönsä, esimerkiksi urheilutoimintaan, juhliin ja kokouksiin. Talossa toimii myös teatteri Inkwell ja ulkona on käytössä leipä- ja pizzauuni. Keskus toimii vanhassa koulutalossa, joka oli vielä 2003 purku-uhan alla. Tractonin yhteisöneuvosto (Tracton Community Council) hankki rakennuksen omistukseensa ja sen restaurointia ja kehitystä valvomaan perustettiin oma komitea (KOST – Knocknamanagh Old School Trust).

Angela Tamarin Foley kertoi Tracton Arts & Youth center -keskuksesta. Kim Smedslund Leader EMO:sta kuuntelee.

Tracton Arts & Community Centren toimintaa pyörittää Tracton Community Councilin vapaaehtoiset. Koska kaikki työ on vapaaehtoisten harteilla, toiminnan haasteina on samoja tuttuja kuin Suomenkin yhdistyksissä; uusien vapaaehtoisten rekrytointi, vapaaehtoisten riittävyys ja heidän kouluttaminensa.

Pohjois-Makedoniassa vielä nuori Leader-perinne

Pohjois-Makedoniasta tullut Aleksandar Jashkov edusti ryhmän nuorinta Leader-ryhmää. LAG Plachkovica on perustettu vasta neljä vuotta sitten. Ryhmän on perustanut alueen neljä kuntaa, 11 yhdistystä ja neljä yritystä. Plachkovican alue sijaitsee Pohjois-Makedonian itäosassa ja alueella asuu noin 40 000 asukasta.

Aleksandar Jashkov kertoi Leader-ryhmästä Pohjois-Makedoniassa.

Pohjois-Makedoniassa suuri ongelma on nuorten työikäisten maastamuutto ja nuorten työttömyys. Tätä ongelmaa on yritetty helpottaa Leader-hankkeella, jossa tavoitteena oli tarjota nuorille työelämätaitoja. Myös paikalliset yritykset lähtivät mukaan hankkeeseen ja yritykset sitoutuivat palkkaamaan lukio-opiskelijoita palkalliseen harjoitteluun. Alueen suurin työnantaja antoi tukensa lukion erikoisluokalle, johon ilmoittautuneet saavat kuukausittaisen stipendin, harjoittelupaikan ja työpaikan opintojen päätteeksi. Hanke lisäsi elinkeinoelämän kiinnostusta jatkaa vastaavanlaisten hankkeiden tukemista ja yritykset haluavat jatkossa ajaa erityisen koulutuskeskuksen avaamista alueelle, jossa nuoret ja työttömät voivat oppia työnantajan tarvitsemia taitoja.

Frisbeegolfia vaihtelevassa kevätsäässä

Lounaan ja lyhyen tauon jälkeen iltapäivän osuus keskittyi nuorten toiminnan esittelyyn Suomessa. Esittelyssä oli Suomen kylien ja sen nuorisotyöryhmän toiminta, jonka esitteli nuorisotyöryhmään jäsen Eevasisko Mehtätalo Oulusta käsin, Ykkösakselin oman nuorisorahan Ykkösmassin esitteli Ykkösakselin hankeneuvoja Jaana joutsen ja paikallinen nuori yrittäjä Elina Kostiainen kertoi omasta yrityksestään Equitermasta, joka tekee eläinten lämpökuvantamista eläimen tutkimisen ja hoidon tueksi.

Irlantilaiset vieraat Mary Lavelle, Fiona Colins, Grainne Conneely, Katie Kearns, Alan Coleman ja Angela Tamarin Foley viettämässä taukoa esitelmien välillä.

Inforikkaan päivän päätteeksi lähdimme ulos tuulettumaan ja pelaamaan kierroksen frisbeegolfia. Kisakallion ympäristössä on 9-väyläinen puistorata, joka tarjosi hyvin haastetta kaikille niin aloittelijoille kuin jo kokeneemmillekin frisbeen heittelijälle. Kevätsää tarjosi hiukan lisähaastetta pelaamiseen. Kova tuuli ja tihkusade veivät frisbeetä välillä ihan väärään suuntaan ja yksi frisbee taisi hävitä lampeenkin. Onneksi myös aurinko pilkahteli pilvien välistä, etteivät vieraat saaneet ihan väärää kuvaa Suomen keväästä.

Päivän päätteeksi söimme rennon illallisen Kisakallion Rantamakasiinissa ja palkitsimme parhaan joukkueen iltapäivän frisbeegolf-kisassa.

Illallisella Kisakallion Rantamakasiinissa.

Kylätoimintaa ja muinaisesineitä

Tiistaina vietimme retkipäivän Lohjalla ja Salossa. Starttasimme Kisakalliosta heti aamulla kohti ensimmäistä paikkaa Karjalohjalle Kehrän kylätaloon. Kehrässä meidät vastaanotti yhdistysaktiivi Janne Kommonen, joka kertoi kylätalon toiminnasta. Kylätalo toimii asukkaiden kohtaamispaikkana, jossa toimii myös yrityksiä, kuvataidekoulu ja kahvila.

Kylätalo Kehrä on entinen Karjalohjan kunnantalo.

Karjalohjalta jatkoimme matkaa Perniöön, jossa kävimme tutustumassa Perniön museoon. Museossa saimme yksityisopastuksen Perniön esihistoriaan ja museon esineisiin sekä kylien, kartanoiden ja ruukkien elämään. Tunnin vierailu meni vauhdilla ja tutkittavaa sekä tarinoita olisi riittänyt vielä toiseksikin tunniksi.

Perniön museossa saimme yksityisesittelyn Perniön historiaan.

Koulunpenkille Teijoon

Perniöstä jatkoimme Teijoon lounaalle ja lounaan jälkeen tutustuimme Teijon alueen kyläyhdistyksen ja Teijon koulun luontokoulutoimintaan Marja-Sisko Rannan ja Maisa Kaitilan johdolla. Teijon luontokoulu tarjoaa oppilaille opetusta kansallispuistossa ja Teijon alakoulun päivittäinen opetus on luontopainotteista. Useita aineita opiskellaan ulkona säännöllisesti, ympäri vuoden. Luontokoulu tarjoaa luontopäiviä myös muille kouluille. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni lapsi pääsisi tutustumaan kansallispuistoon. Suomalaisten koulujen säännölliset välitunnit ja pakollinen ulkoilu saivat positiivista ihmettelyä osakseen vierailtamme.

Marja-Sisko Ranta kertoi Teijon alueen kyläyhdistyksen toiminnasta.

Luontokoululta siirryimme muutaman kilometrin päähän vanhaan ulkorakennukseen kunnostettuun Teijo Makerspace -työverstaaseen. Verstaassa operoi Heikki Pullo, joka tarjoaa verstaassa teknologian alan täydennyskoulutusta sekä residenssi- ja harrastustoimintaa. Saimme pikaopastuksen Maker-kulttuurin maailmaan ja esittelykierroksen teknisen työn verstaassa.

Makerspaceman eli Heikki Pullo esittelee 3D-printattuja laatikoita.

Busines labin kautta nuotion ympärille

Kiireisen päivän viimeinen tutustumiskohde oli Salon 4H:n Business Lab. Toiminnanjohtaja Anna Laakkonen kertoi 4H:n yleisestä toiminnasta ja business labin toiminnasta. Business Lab on 4H-järjestön kehittämä uusi yrittäjyyttä tukeva malli. Se on nykyaikaisella teknologialla varustettu oppimisen, tiedonvälityksen ja yrittäjien kohtaamispaikka. Monitoimitilassa 13-28 -vuotiaat 4H-yrittäjät voivat hoitaa yrityksensä päivittäisiä asioita sekä kehittää omaa yritystoimintaansa, verkostoitua keskenään, tavata asiakkaitaan ja suunnitella sekä toteuttaa omia Pop Up -tyyppisiä tapahtumiaan.

Salon 4H:n toiminnanjohtaja Anna Laakkonen kertoo business labin toiminnasta.

4H-visiitin jälkeen suuntasimme takaisin Kisakallioon, jossa vietimme illan kodassa paistaen makkaraa ja lettuja. Suomen valoisat illat ja runsaat metsät saivat ihastelua osakseen. Puhdas luonto olikin yksi elämyksellisimmistä asioista Suomessa vieraillemme.

Tiistai-iltana paistoimme makkaraa ja lettuja Kisakallion Suurkodassa.

Seuraavana päivänä vieraamme lähtivät naapuriryhmämme EMO:n vieraiksi Nuuksioon. Visiitin jälkeen vieraamme hyvästelivät Suomen ja lähtivät kotimatkalleen takaisin Irlantiin ja Pohjois-Makedoniaan.

Yhteiset seminaarit jatkuvat syksyllä

TwinLAG-projektissa on ollut nyt kaksi seminaaria ja projektin suunnitellut toiminnat alkavat päästä kunnolla vauhtiin. Projektin alku osui juuri koronan alkuun, joten suunnitellut livetapaamiset ovat siirtyneet. Virtuaalisia tapaamisia ja webinaareja on järjestetty, mutta oikean ja syvällisemmän luottamuksen rakentaminen onnistuu parhaiten kasvotusten tapaamalla. Kv-seminaarien päivät ovat yleensä hyvin tiiviitä ja ohjelmaa on paljon, koska pariin päivään täytyy saada sovitettua mahdollisimman paljon asiaa. Lisäksi pitää olla tilaa vapaamuotoiselle oleskelulle ja jutustelulle.

TwinLAG-projektin yhtenä tärkeänä tavoitteena on löytää Ykkösakselin alueelle luontevia yhteistyökumppaneita ja kohteita, jossa olisi järkevää tehdä yhteistyötä tai oppia toiselta. Näiden asioiden tunnistamiseksi tarvitaan tiedonvaihtoa ja tutustumista. Oman maan rajojen ulkopuolelta voi myös löytää uutta näkökulmaa omaan tekemiseen tai inspiraatiota, kun huomaa että asioita voi tehdä toisenlaisella tavalla.

Seuraava TwinLAG-seminaari järjestetään Pohjois-Makedoniassa syyskuun puolessa välissä, jossa aiheena on yrittäjyys sekä mikrotalous. Osallistumme myös Länsi-Balkanin yhteisille Leader-festivaaleille. Luvassa on siis jälleen mielenkiitoinen matka, jonne voimme ottaa Ykkösakselin alueelta muutaman kiinnostuneen mukaan. Kerromme asiasta lisää, kun meillä on tiedossa tarkempi ohjelma ja ajankohta.

 

Lisätietoja kiinnostuneille antaa artikkelin kirjoittaja hankeneuvoja Päivi Kukkonen, sähköposti: paivi.kukkonen(a)ykkosakseli.fi, puh. 050 301 2181

Tulosta