Pikalinkit

Karkkila, Lohja, Salo ja Vihti

Istuta idea! Tervetuloa kuulemaan, kuinka ideasta kasvaa hanke

Istuta idea! Tervetuloa kuulemaan, kuinka ideasta kasvaa hanke

Jaa linkki:

Ykkösakseli kertoo huhtikuussa Leader-rahoituksen mahdollisuuksista tilaisuuksissa Karkkilassa, Lohjalla, Salossa ja Vihdissä. Istuta idea! -tilaisuudet on tarkoitettu kaikille hankerahoituksesta kiinnostuneille: yrityksille tai yritystoimintaa suunnitteleville ja erilaisille yhdistyksille tai muille yleishyödyllisille toimijoille. Kerromme Ykkösakselin uusista kehittämisen painopisteistä ja ideoimme yhdessä niiden pohjalta hankkeita.

Mistä on kysymys?

Uusi EU:n rahoituskausi on alkanut 2023 ja jatkuu vuoteen 2027. Ykkösakselin Leader-rahoitus tarjoaa maaseudun kehittämistukia uusien hankeideoiden rahoittamiseen. Rahoitukseen on käytettävissä 3,8 miljoonaa euroa eli noin 760 000 euroa vuosittain. Kehittämistuet ovat uudistuneet ja erityisesti yritystoiminnan tukemiseen on tullut uusia mahdollisuuksia. Yleishyödyllisille toimijoille kehittämistuissa on paljon tuttua, mutta jotain uuttakin.

Ykkösakselin paikallinen strategia on uudistunut

Paikallinen strategia ohjaa rahoituksen myöntämistä. Ykkösakseli 2030 – paikallinen kehittämisen strategia  laadittiin yhteistyössä alueen asukkaiden, yhdistysten, yritysten ja kuntien kanssa. Tavoitteena on, että vuonna 2030 alueemme tarjoaa asukkaille monipuoliset mahdollisuudet hyvään elämään, asumiseen, työhön ja yrittäjyyteen. Tilaisuuksissa kerromme uusista kehittämisen painopisteistä ja toimista, joilla näihin tavoitteisiin päästään.

On aika kasvattaa hankeideoita!

Kevät on istuttamisen aikaa. Istuta idea! -tilaisuuksien tavoitteena on tutustua alueemme kehittämisen tärkeisiin painopisteisiin ja ideoida yhdessä niiden pohjalta hankkeita. Pienistä ideoista voi kasvaa hyviä hankkeita!

Tilaisuuden ohjelmassa on aluksi esityksiä uudesta rahoituskaudesta, Ykkösakselin strategiasta ja sen painopisteistä. Sen jälkeen pohdimme pienryhmissä, mitä ajatuksia painopisteistä herää, ja miten voisimme erilaisilla hankeideoilla kehittää aluettamme.

Istuta idea! -tilaisuudet huhtikuussa – ilmoittaudu heti

Kaikki tilaisuudet alkavat kahvituksella kello 17. Ohjelma alkaa kello 17.30 ja tilaisuudet päättyvät kello 19.30. Kaikissa tilaisuuksissa on sama ohjelma.

12.4.2023 Salo, klo 17.30-19.30, Astrum-keskus, kokoushuone Salora, Salorankatu 5-7, Salo
        13.4.2023 Lohja, klo 17.30-19.30, Kahvila Liisa, Laurinkatu 61, Lohja
17.4.2023 Karkkila, klo 17.30-19.30, Karkkilan Kansantalo, Helsingintie 54, Karkkila
        19.4.2023 Vihti, klo 17.30-19.30, Vihdin kunnanvirasto, Asemantie 30, Nummela

Ilmoittaudu tilaisuuksiin! Salon ja Lohjan tilaisuuksiin viimeistään keskiviikkona 5.4.2023, Karkkilan ja Vihdin tilaisuuksiin viimeistään keskiviikkona 12.4.2023. Käytä QR-koodia tai ilmoittaudu täällä.

 

 

 

Tukimuodot ja tuen hakeminen – webinaareja tulossa toukokuussa

Kerromme tarkemmin sekä yritystukien että yleishyödyllisten hanketukien eri tukimuodoista ja tuen hakemisesta webinaareissa toukokuussa. Webinaarit alkavat kello 15 ja niiden kesto on noin tunti. Webinaarit tallennetaan. Tallenteet ovat katsottavissa kahden viikon ajan myöhemmin toukokuussa.

Keskiviikkona 3.5.2023 hanketuet – tämä webinaari on suunnattu yleishyödyllisille toimijoille kuten yhdistyksille
Torstaina 4.5.2023 yritystuet – tämä webinaari on suunnattu yrityksille tai yritystoimintaa suunnitteleville

Keskiviikkona 10.5.2023 hanketukien hakeminen – neuvontaa tuen hakemiseen ja tarvittaviin liitteisiin
Torstaina 11.5.2023 yritystukien hakeminen – neuvontaa tuen hakemiseen ja tarvittaviin liitteisiin

Ilmoittaudu webinaareihin tästä!

Tulosta