Pikalinkit

Karkkila, Lohja, Salo ja Vihti

Hankemessut tulossa syyskuussa

Hankemessut tulossa syyskuussa

Jaa linkki:

Ykkösakseli järjestää hankemessut Suomusjärvellä lauantaina 14.9. Paikkana on Juhlatila Riihipesä, aivan Ykkösakselin toimiston seinän takana. Edellisistä hankemessuista on jo puolitoista vuotta. Nyt teemana on sadonkorjuun aikaan sopivasti nykyisen ohjelmakauden 2014 – 2020 tuloksien ja vaikutusten arviointi sekä tuleva EU:n maaseuturahaston ohjelmakausi 2020 – 2027.

Monipuolinen ohjelma

Ykkösakseli julkistaa hankemessuilla yritys- ja hanketukien arviointikyselyn uunituoreet tulokset. Hankemessujen ohjelmassa on myös paneeli, jossa keskustellaan toiminta-alueemme haasteista ja tärkeimmistä kehittämiskohteista tulevina vuosina. Paneelissa on mukana edustajia kaikista Ykkösakselin toiminta-alueen kunnista sekä Ykkösakselin puheenjohtaja Johannes Alaranta.

Vapaaehtoistoiminta on yksi hankemessujen aiheista. Keväällä Yhdistyslaturi-hankkeessa kyselimme yhdistyksiltä toiminnan haasteista. Vapaaehtoisten vähyys osoittautui kipupisteeksi, johon kaivattiin uusia ideoita. Hankemessujen viimeisen tunnin ajan pureudumme asiantuntijan johdolla siihen, miten vapaaehtoistoimintaa voi kehittää.

Laaja yleisö tervetullut messuille

Hankemessujen tarkoituksena on kertoa laajalle yleisölle Leader-hanketoiminnasta ja kylätoimijoille hankerahoituksen mahdollisuuksista. Hankemessuilla hanketoimijat esittelevät hankkeitaan ja toimintaansa. Tavoitteena on saada vähintään 15 hanketta mukaan.

Messuille kutsutaan kylätoimijoita, yhdistyksiä ja maaseudun kehittämisestä kiinnostuneita. Jos vielä on ideoita hankkeeksi, hankemessuilla saa neuvontaa Ykkösakselin hankeneuvojilta. Erityisesti kannattaa tulla kyselemään viimeisestä mahdollisuudesta hakea tukea kylien pieniin investointeihin – Ykkösakselin LIVE 4 -teemahankkeen haku on auki. Teemahankkeessa yhdistykseet voivat hakea tukea 1000  – 10 000 euron toimenpiteisiin.

Hankemessuilla paneudutaan myös vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen asiantuntijan opastuksella.

Tule mukaan verkostoitumaan!

Hankemessut tarjoavat mainion mahdollisuuden verkostoitua muiden hanketoimijoiden kanssa. Kutsumme hankkeita esittelemään tuloksiaan. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan, ota yhteyttä Jaana Joutseneen, puh. 050 313 5590.

Tarkempia tietoja ohjelmasta myöhemmin

Hankemessujen ohjelma, paneeli ja osallistuvat hankkeet täsmentyvät myöhemmin. Seuraa kotisivujamme ja Facebookia!

 

 

Tulosta