Pikalinkit

Karkkila, Lohja, Salo ja Vihti

Ympäristöhankkeita kelttien mailla

Ympäristöhankkeita kelttien mailla

Jaa linkki:

Ykkösakselin kansainvälisen TwinLAG-hankkeen neljäs opintoretki järjestettiin Irlannissa ja matkaan lähdettiin huhtikuun viimeisellä viikolla. Retken kohde oli Irlannin etelärannikko ja Clonakiltyn kaupungin ympäristö. Opintoretken teemana oli ympäristö ja ilmasto.

Paikallinen hankekumppanimme SECAD oli järjestänyt ympäristö- ja ilmastotoiminnan seminaarin Länsi-Corkin alueen toimijoille ja TwinLAG-hankkeen partnereille. Vietimme neljä päivää keskustellen paikallisten toimijoiden kanssa, tutustuen hankkeisiin ja kiertäen Länsi-Corkin maaseutua. Ykkösakselia oli edustamassa hankeneuvojat Anu Pekanniemi ja Päivi Kukkonen, hallituksen jäsenet Anu Nilsson, Stina Siikonen, Liisa Jääskeläinen ja Katja Etolin sekä Varsinais-Suomen kyläasiamies Tauno Linkoranta.

 

Ykkösakselia edustamassa Liisa Jääskeläinen (vas), Stina Siikonen, Katja Etolin, Tauno Linkoranta, Anu Nilsson, Anu Pekanniemi ja Päivi Kukkonen.

 

Maanantai 24.4.2023

 

Seminaarin ensimmäinen päivä vietettiin CECAS-keskuksen (Centre of Excelence fir Climate Action & Sustainability) tiloissa, jossa kuulimme monia hanke-esimerkkejä paikallisilta yhdistyksiltä ja kehittämisyhdistyksiltä sekä puheenvuoroja osallistujilta ja yhdistyksiltä.

 

SECADin järjestämään ympäristö ja ilmastotoiminnan seminaariin kerääntyi paljon asiasta kiinnostuneita osallistujia Länsi-Corkin alueelta.

Aamupäivän aikana kuulimme monta hyvää esimerkkiä, siitä minkälaisia ympäristöhankkeita Länsi-Corkin alueella on toteutettu. SECAD kertoi Sustainable communities -ohjelmastaan ja Wild Work -työstään, paikalliset kehittämisjärjestöt Comhar na nOileán ja Avondhu Blackwater Partnership kertoivat omista hankkeistaan. Comhar na nOileán toimii Irlannin saarilla, joten heidän esitelmänsä käsitteli maaseudun kehittämistä saarien näkökulmasta. Saaret ovat esimerkiksi yksi viimeisistä iirin kielen linnakkeista ja merellinen kulttuuriperintö on saarilla vahvasti läsnä.

Avondhu Blackwater kertoi yhtenä esimerkkinään vesibiodiversiteettikoulutuksesta. Hankkeen tavoitteena oli opastaa paikallisia tarkkailemaan oman alueensa vesistöjä, vahvistaa heidän tietoisuutta veden biologisesta monimuotoisuudesta sekä linkittää ryhmät valuma-alueen ympärillä.

 

Niall Walshe Avondhu Blackwater Partnership -kumppaniyhtiöstä kertoo vesibiodiversiteettikoulutuksesta.

 

Yksi mielenkiintoinen esimerkki oli Wild Work, joka on saanut alkunsa SECAD-aloitteena. Wild Work perustettiin vahvistamaan paikallisten ihmisten luontosuhdetta ja lisäämään jokaisen ihmisen vastuuntuntoa omasta ympäristöstään.

Wild Work keskittyy luomaan mukaansatempaavia kokemuksia, joiden avulla osallistujat voivat tutkia Irlannin monipuolisia ekosysteemejä, kuten metsiä, vuoria, jokia ja rannikkoalueita. He järjestävät ulkoilmatyöpajoja, luontoretkiä, villieläinten seurantaa ja suojeluprojekteja, jotka tarjoavat kaikenikäisille ihmisille mahdollisuuksia oppia paikallisesta kasvistosta ja eläimistöstä.

 

Karen Loxton kertoi Wild Workin luontotyöstä.

Suomen esimerkkeinä kuultiin Leader EMOn Tuula Jaatisen esitelmä taiteen yhdistämisestä ympäristötyöhön ja Tauno Linkoranta kertoi ilmastotyöstä kylien näkökulmasta.

Tiiviin aamupäivän jälkeen nautimme lounaan keskuksen pihalla katoksen alla. Lounaan aikana seminaariin osallistujilla oli mahdollisuus käydä lyhyellä opastetulla kävelykierroksen alueen Myros Woods metsässä. Myross Woods on metsäalue, jossa on säilynyt alue alkuperäisestä metsästä. Alueelle on tuotu aikoinaan vieraslajeja, joita yritetään nyt poistaa metsästä, että saataisiin alkuperäiset lajit jälleen kasvamaan laajemmin. Alueen hoitamiseksi on perustettu ryhmä, joka tukee elävän ja yhteisöllisen metsän biodiversiteettia.

 

Mark Robins kertoi Myros Woods -metsäalueella olevan jopa 400 vuotta vanhoja puita.

Lounaan ja metsäkävelyn jälkeen saimme kuulla tarkemmin, mikä on CECAS. CECAS-keskuksen on perustanut Green Skibbereen -aloite. Green Skibbereen pyrkii edistämään kestävyyttä ja ympäristötietoisuutta Skibbereenin kaupungissa. Se rohkaisee ja toteuttaa vihreitä tapoja jokapäiväisessä elämässä elämän eri osa-alueilla, kuten energiatehokkuudessa, jätteiden vähentämisessä, kuljetuksissa ja yhteisön osallistumisessa. CECAS toimii Myros Wood House -nimisessä rakennuksessa, joka on ollut ennemmin maatila sekä lähetyssaarnaajien koulutuskeskus. CECAS-keskus on toiminut vuodesta 2021 asti ja sen toiminta on lähtenyt vauhdikkaasti liikkeelle. Keskuksessa on muun muassa järjestetty tapahtumia, perustettu yhteisöpuutarha, tehty yhteistyötä yli 20 yhteisöllisen organisaation kanssa sekä palkattu viisi henkilöä huoltamaan rakennusta.

Iltapäivällä kuuntelimme vielä eri yhteisöjen esimerkkejä erilaisista ympäristötoimista ja keskustelimme pienissä ryhmissä ympäristötyön haasteista ja mahdollisuuksista.

 

Iltapäiväksi keräännyttiin ryhmiin keskustelemaan ja vaihtamaan kokemuksia.

 

Tiistai 25.4.2023

 

Tiistaina lähdimme aamulla kohti Beren saarta. Beren saari on alle 200 asukkaan saari, jonne pääsee lautalla Castletownberen kaupungista. Lauttamatka kestää noin vartin verran, joten se sijaitsee melko lähellä manteretta. Vaikka saari sijaitseekin melko lyhyen matkan päässä manteretta, saarella on monia haasteita, jotka ovat tuttuja myös Suomen saaristossa. Saavutettavuus, tietoliikenneyhteydet, asukkaiden väheneminen ovat haasteista yleisimmät.

 

Matkalla Beren saarelle.

 

Saarella tutustuimme saaren kierrätyspisteeseen, telakkaan, luomutilaan, puolustusvoimien entiseen tukikohtaan ja glamping-majoitukseen, jonka alueelle istutimme puita. Saimme myös nukkua yömme glamping-teltoissa.

 

Wild Atlantic Glamping.

 

Wild Atlantic Glamping tarjoaa telttamajoitusta isoissa teltoissa, joiden varustus on nostettu hiukan korkeammalle tasolle. Yrityksellä on 10 telttaa, joihin mahtuu majoittumaan 2-5 henkilöä. Teltoissa on sängyt peittoineen ja tyynyineen, sähköt, pyyhkeet, pieni terassi ja tervetuliaiskassi, jossa on paikallisia tuotteita. Majoitusalueella on myös yhteisrakennus, jossa on asiakkaiden käytössä oleva keittiö, suihkut, pyykinpesukoneet ja yhteiset oleskelutilat. Saaren asukkaat ovat myös ottaneet glamping-alueen omakseen ja järjestävät omia tapahtumia yrityksen tiloissa.

Beren saaren kierrätyspiste sijaitsee saaren sataman läheisyydessä ja siellä voi kierrättää yleisimmät jätejakeet. Muovi, kartonki ja paperi paalataan tilan säästämiseksi, mikä vähentää myös jätekuljetuksien määrää mantereelle. Lasi taas murskataan kierrätyspisteessä ja paikallinen rakennusyritys hyödyntää murskan.

 

Satamassa kerätty lasi murskataan.

 

Bere Island Boat Yard on perheyritys Beren saarella, joka toimii merellisen toiminnan keskuksena ja tarjoaa veneiden huoltoon, korjaukseen ja varastointiin liittyviä palveluita. Telakalla on keskeinen rooli paikallisten veneily- ja kalastusyhteisöjen tukemisessa. Telakan johtajalla Gerard O’Sullivanilla oli joitain vuosia sitten hankaluuksia löytää osaavia paikallisia työntekijöitä, joten hän päätti houkutella oppisopimusohjelman avulla työtekijöitä saarelle. Ohjelman avulla telakalle saatiin lisää osaavaa henkilökuntaa ja saarelle lisää asukkaita. Ammattitaitoinen telakka edistää paikallista taloutta ja merellisten perinteiden säilyttämistä tukemalla veneily- kalastusteollisuutta. Telakka on arvokas resurssi veneenomistajille ja se tarjoaa tärkeitä palveluita saaren elinvoiman ylläpitämiseksi.

 

Beren telakka rakentaa ja korjaa veneitä.

 

Beren saarella sijaitsee Lonehortin linnoitus, jota ympäröi syvä vallihauta. Englannin armeija aloitti linnoituksen rakentamisen vuonna 1898 ja se valmistui 1902. Linnoituksen ensisijainen tarkoitus oli puolustaa lähellä sijaitsevaa luonnonsatamaa ja suojata pääsyä Bantry Bayn lahdelle. Linnoituksella oli merkittävä rooli alueen puolustuksessa. Viime vuosina Lonehort Batteryn aluetta on pyritty suojelemaan ja kunnostamaan. Nykyään se on turistikohde Beren saarella, jossa voi tutustua linnoituksen hyvin säilyneisiin jäänteisiin, ihailla rannikkonäkymiä ja saada tietoa saaren sotahistoriasta ja rannikon puolustuksesta.

 

Lonehartin linnoituksessa on kaksi kuuden tuuman tykkiä.

 

Vierailimme pienellä luomutilalla, jota viljelee Harriet Roach ja David Andrews. Heillä on luomusertifikaatti, pieni Dexter-karja ja hehtaarin kokoinen kauppapuutarha. Tilalla on viljeltyjä niittyjä, puoliksi viljeltyjä niittyjä ja kuivia nummia. Dexterit sopivat hyvin kallioisille ylänköalueille, koska ne ovat sitkeitä ja kevyitä. Karjalla on tärkeä rooli monipuolisen laidunmaan ylläpitämisessä. Puutarhan sato myydään mantereelle lähikauppaan ja paikallisten viljelijöiden markkinoilla. Tilan ulkopuolella Harriet ja David osallistuvat saaren muuhun toimintaan. Herriet oli mukana perustamassa Beren saaren viikottaisia viljelijämarkkinoita ja Davidilla on maatilalla pieni yritys ”The Laughing Oyster”. Yritys valmistaa kuivattuja mausteita, jotka ovat valmistettu paikallisesti kerätystä merilevästä.

 

David Andrewsillä on pieni sähkögeneraattori purossa.

 

Illallisen jälkeen paikallisessa pubissa järjestettiin Beren saaren yhteisöjen keskustelutilaisuus, jossa aiheena oli yhteisöjen haasteet ja mahdollisuudet saarilla ilmastonmuutoksen edetessä.

 

Illalla kävimme paikallisessa pubissa syömässä ja keskustelemassa ilmastonmuutoksen aiheuttamista haasteista saarella.

 

Keskiviikko 26.4.2023

 

Keskiviikkona lähdimme aamulla takaisin mantereelle. Paluumatkalla kävimme nopeasti katsomassa Clonakiltyssä Clogheen Marsh -kosteikkoaluetta, joka tarjoaa elinympäristön eri kasvi- ja eläinlajeille ja tukee alueen biologista monimuotoisuutta. Kosteikkoalue ja Clonakilty Biodiversity Group on saanut Leader-rahoitusta toteutettavuustutkimukseen, jossa tutkitaan mahdollisuuksia kehittää Clonakiltyyn luonto- ja ympäristökeskus. Tavoitteena on korkeatasoinen keskus, joka toimii jännittävänä, yhteisöllisenä tietokeskuksena kotimaisille ja kansainvälisille vierailijoille. Myös luontopolku on suunnitteilla alueelle.

 

Clogheen Marsh -kosteikko on tärkeä alueen vesilinnuille.

 

Päästyämme takaisin hotelliin ja syötyämme lounaan lähdimme kävelyretkelle ja tutustumaan Clonakiltyssä toteutettuihin hankkeisiin. Kävelyretken aikana vierailimme Bike Cirkus -pyöräverstaalla, Clonakiltyn yhteisöpuutarhassa, Mix Coworking -yhteistyöskentelytilassa, kuulimme Clonakiltyn puidenistutus-projektista sekä Clonakilty Tidy Towns -organisaatiosta.

Bike Circus on vapaaehtoisvoimin toimiva ja voittoa tavoittelematon pyöräverstas, jonka tarkoitus on kouluttaa ja rohkaista paikallisia jäseniä huoltamaan ja rakentamaan omia pyöriä. Työpajassa on työkalut yhteiseen käyttöön, varaosakirjasto ja ohjaajat kouluttamassa ja ohjaamassa. Verstaalle voi tulla kaikki kiinnostuneet huoltamaan pyöräänsä. Bike Circus tarjoaa myös oppisopimusohjelmaa pyörän huoltamisesta ja korjaamisesta. Verstas myös huoltaa pyöriä asiakkaille sekä myyntiin ja valmistaa lisäksi mittatilauspyöriä.

 

Bike Circuksessa voi käydä huoltamassa pyörää ja saada opastusta huoltamiseen.

 

Clonakiltyn yhteisöpuutarha on toiminut jo vuosien ajan Clonakilty Lodge -asuntolan naapurissa. Asuntola on tarkoitettu turvapaikanhakijoille ja moni puutarhan vapaaehtoinen tulee asuntolasta. Yhteisöpuutarha on avoinna kaikille puutarhanhoidosta ja kasvien viljelystä kiinnostuneelle. Kasvipuutarhan lisäksi puutarhassa on oleskelualue, kasvihuone, leikkialue lapsille ja hyönteishotelli. Puutarhan rakennukset on rakennettu pääosin lahjoitetuista tarvikkeista ja myös osa siemenistä on saatu lahjoituksina.

 

Clonakiltyn yhteisöpuutarha on avoinna kaikille puutarhanhoidosta innostuneille.

 

Clonakilty on irlanniksi Cloich na Coillte, mikä tarkoittaa ”kiveä metsässä”. Clonakilty niin kuin koko muukin Irlanti oli aikoinaan täynnä metsiä, mutta valtaosa metsistä on aikoinaan hakattu matalaksi. Nyt koko Irlannissa on käynnissä metsien uudelleen istuttaminen. Clonakiltyssä projektin aikana on istutettu jo 10 000 puuta ja tavoitteena on istuttaa 20 000 puuta. Pääosa puista, joita istutetaan, on kotimaisia lajeja, jotka sopivat paikalliseen ilmastoon, tukevat paikallista biodiversiteettiä ja edistää alueen luonnonperinnön säilyttämistä.

Mix Coworking aloitti toimintansa vuonna 2018 pienenä työtilana, joka tarjosi olennaiset asiat; työpöydän ja internetyhteyden. Maaliskuussa 2022 Mix avattiin uudelleen uusissa tiloissa, jotka oli remontoitu hylättyyn rakennukseen Clonakiltyn keskustassa. Asiakkaina työtilassa on etätyöntekijöitä, freelancereita, taiteilijoita, yrityksien omistajia, äitejä ja isiä, jotka haluavat tulle rauhalliseen työympäristöön tekemään töitä. Työtilaa voi varata tunti-, päivä- tai kuukaisipaketteina. Tilassa on tarjolla työpöytiä ja työskentelykontteja sekä puhelinkoppeja.

 

Mix Coworking -tilassa on tarjolla parisenkymmentä työpöytää vuokralle.

 

Kävelyretken viimeinen kohde oli Clonakilty Tidy Towns ja yhdistyksen kunnostama biodiversiteettipuisto Bennetin myllyn alueella. Clonakilty Tidy Towns on yhteisölähtöinen aloite, jonka tavoitteena on kaupungin puitteiden, ympäristön laadun ja yleisen asuttavuuden parantaminen. Biodiversiteettipuisto rakennettiin vapaaehtoisvoimin vanhan myllyn alueella olevalle pellolle. Puistoon tehtiin biodiversiteettiä tukeva lampi, villikukkaniitty, puuraja, hedelmäpuita ja yhteisön kasvimaa. Puistoprojektin tavoitteena on edistää yhteisön osallistumista ja ekologisen tietoisuuden lisääminen koko yhteisössä. Kasvimaa opettaa ihmisille pölytyksen tärkeyttä ja lisää tietoisuutta riippuvuudestamme ekosysteemeistä. Puutarhan toivotaan kannustavan käyttäjiä ja vierailijoita soveltamaan samoja käytäntöjä omissa puutarhoissa, mikä johtaa luontoystävällisten puutarhojen verkostoon ympäri Clonakiltyä.

 

Clonakilty Tidy Towns on kunnostanut vanhan tontin biodiversiteettipuistoksi.

 

Keskiviikkoiltana saimme kuulla vielä tarkemman esittelyn Clogheen Marsh -kosteikosta ja keskustelimme myös opintoretkellä näkemästämme ja kokemastamme. Kokemuksien vaihtaminen nähtiin hyvin tärkeänä osallistujien kesken ja hyvin alkanutta yhteistyötä halutaan jatkaa projektikumppaneiden välillä. Illan päätteeksi söimme vielä yhdessä illallisen osallistujien kesken.

 

Torstai 27.4.2023

 

Torstai oli opintoretkemme viimeinen päivä, jolloin lähdimme The Hollies -nimiseen ekokylään ja oppimiskeskukseen. Ekokylässä kuulimme myös Ballineen ja Enniskeanen kaupunkien Tidy Towns -toiminnasta ja Bandonin ympäristöakviitiryhmän toiminnasta.

 

Bandon Environment Action Group -ryhmän edustaja kertoo, että he ovat tehneet biodiversiteettisuunnitelman Bandonin kaupungille.

 

The Hollies pyrkii edistämään kestävyyttä, permakulttuuria ja mypäristötietoisuutta. Se tarjoaa erilaisia ohjelmia työpajoja ja kursseja, jotka liittyvät kestävään elämään, luomupuutarhanhoitoon, uusiutuvaan energiaan ja biologiseen monimuotoisuuteen. Keskuksen tavoitteena on innostaa ja kouluttaa yksilöitä ja yhteisöjä ekologisista periaatteista ja käytännöistä kestävämmän tulevaisuuden luomiseksi.

 

Thomas Riedmullerin savesta rakennettu talo.

 

Keskusta meille esitteli kylän asukas ja keskuksen vetäjä Thomas Riedmuller, joka on rakentanut perheelleen talon cob-tekniikalla. Cob on hiekan, oljen ja saven seos, jota käytetään kantavien seinärakenteiden tekemiseen. Cobista rakennetaan käsin ja yksinkertaisin menetelmin. Rakenne valmistetaan muovaamalla seinät kourallinen massaa kerrallaan ja sillä voi rakentaa orgaanisia muotoja; kaarevia seiniä, kaaria ja syvennyksiä. Cob-talo on kesällä viileä ja talvella lämmin.

Saimme kierroksen päätteeksi saviuunissa paistettua pitsaa lounaaksi, jonka jälkeen lähdimme kohti lentokenttää ja Suomea.

 

Lopuksi

Ohjelma Irlannin-retkellä oli tiivis ja mielenkiintoista nähtävää oli paljon. Irlantilaiset tekevät paljon vapaaehtoistyötä niin kuin suomalaisetkin. Yksi ero on, että irlantilaiset sanovat tekevänsä vapaaehtoistyötä heidän paikallisissa yhteisöissään, kun taas suomalaiset toimivat miltei aina yhdistyksissä. Irlannissa samasta asiasta kiinnostuneet ihmiset kokoontuvat yhteen ja tekevät asioita aloitteen (initiative) alla. Irlannissa toimiva Tidy Towns on esimerkki tällaisesta toiminnasta. Se on valtakunnallinen aloite ja paikkakunnilla missä on Tidy Towns -toimintaa, toiminnasta vastaa toimikunta. Toimikunta tiedottaa talkoista ja jokainen kiinnostunut saa osallistua toimintaan.

Silmiin pistävää oli metsien puuttuminen. Maisemaa valtasi enemmän pellot ja aukeat alueet. Puita näkyi kyllä, mutta ne olivat enemmän puurivejä peltojen laidalla. Jokaisella paikkakunnalla saimmekin kuulla, että puita istutetaan ahkerasti. Irlannin maapinta-alasta on metsää 11 %, kun taas Suomessa metsää on 75 % pinta-alasta.

 

 

Länsi-Corkin alueella tehdään paljon ympäristöön liittyviä projekteja, joista moni keskittyy monimuotoisuuden säilyttämiseen ja kasvattamiseen. Monessa hankkeessa kannustetaan alueen paikallisia kiinnittämään enemmän huomiota ympäristön tilaan ja huolehtimaan siitä. Myös yhteisöjä kannustetaan ja tuetaan, että ne voivat kehittää toimintaansa ja kasvattaa yhteisöllisyyttä.

TwinLAG-hanke jatkuu tämän vuoden loppuun saakka. Syksyllä irlantilaiset kumppanimme tulevat vielä kerran Suomeen Ykkösakselin ja EMOn alueelle loppuseminaaria varten sekä tutustumaan meidän vesistöhankkeisiin ja nuortenhankkeisiin. Myös Ykkösakselin alueelta lähdetään vielä kerran Irlantiin lokakuussa.

 

 

Jos sinulla heräsi ajatuksia tai kansainvälisiä yhteistyöideoita, voit ottaa yhteyttä hankeneuvoja Päivi Kukkoseen, sähköposti paivi.kukkonen@ykkosakseli.fi, puh. 050 301 2181

Tulosta