Pikalinkit

Karkkila, Lohja, Salo ja Vihti

Sivuston navigaatio

Kevätkokous tutustui Kylätalo Kehrään ja Salon kylähankkeeseen

Kevätkokous tutustui Kylätalo Kehrään ja Salon kylähankkeeseen

Jaa linkki:

Ykkösakselin kevätkokous pidettiin 29.5. Karjalohjalla Kylätalo Kehrässä. Talon toimintaa pyörittävä Elina Majander-Aira kertoi hankkeella kunnostettavasta kylätalosta. ”Kehrästä on tullut Karjalohjan kylän keskus”, Majander-Aira iloitsi. Salon kyläasiamies Henrik Hausen kertoi kylähankkeen toiminnasta. ”Salossa toimii noin 30 kyläyhdistystä ja erilaisia seurantaloja on ainakin 23”, Hausen listasi. Toiminnanjohtaja Maarit Teuri esitteli kokoukselle toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen, jotka hyväksyttiin.

Ei vain kylätalo, vaan kylän talo

 

Elina Majander-Aira kertoo Kylätalo Kehrästä, vasemmalla yhdistyksen puheenjohtaja Jenni Ruoho.

Lohjan kaupunki myi vanhan Karjalohjan kunnantalon 2000 eurolla yhdistykselle, jonka nimi on nyt Karjalohjan Kylätalo ry. Yhdistys päätti remontoida taloa sellaiseen kuntoon, että tilojen käyttö olisi nopeasti mahdollista. Yhdistys haki ja sai remonttiin Leader-rahoitusta. Taloa remontoidaan pääosin talkoilla. Talkooporukoita on riittänyt sekä vakituisista asukkaista että Karjalohjan monista kesäasukkaista. Pintaremontin lisäksi talon katto joudutaan maalaamaan kokonaan.

Talossa on kokous- ja kurssitiloja, joita tarjotaan yleiseen käyttöön. Talossa on myös yrityksiä vuokralaisina erilaisissa työhuoneissa. Kehrässä toimii nyt kesällä kahvila ja pihalla on taimimyyntiä. Kirpputorimyyntiä kokeillaan heinäkuussa.

”Meillä on ollut puolen vuoden aikana yli 2000 kävijää. Tilojen vuokrauksella olemme kattaneet käyttökustannuksia. Talo on pysynyt asukkaiden käytössä. Tämä ei ole vain kylätalo vaan kylän talo”, Elina Majander-Aira kertoi.

Yhdistys aikoo hakea Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta STEA:lta rahoitusta työntekijän palkkaukseen. ”Yksi palkattu henkilö on aivan välttämätön talon toiminnassa. Kyse ei ole vain käytännön asioista vaan sisällön tuottamisesta taloon”, Majander-Aira painotti.

Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo

Henrik Hausen toimii Salon kyläasiamiehenä jo toisessa kylähankkeessa. Hanke alkoi 2016 ja jatkuu ensi vuoden kesäkuuhun asti. Hausen aktivoi ja neuvoo kyliä ja kyläyhdistyksiä, joita Salossa on noin kolmekymmentä. ”Hankkeessa tartumme ajankohtaisiin asioihin, jotka voisivat kiinnostaa kyliä”, Hausen kertoo. Aiheita ovat olleet mm. seurantalot, kotisivutyöpajat, kylälehdet ja vesiensuojelu. Hankkeella on oma blogi ja sen uutiskirje tavoittaa 800 lukijaa.

Hausenilla on oman kokemuksensa perusteella vinkki jäsenhankintaan. ”Monipuolinen toiminta innostaa mukaan. Toiset voivat kiivetä kattoa korjaamaan, toisen haluavat keittää kahvit, nuorille suunnattu toiminta kiinnostaa toisia. Pitää olla erilaisia tartuntapintoja yhdistyksen toimintaan!”

Yritystukia haettiin vähemmän

”Hankkeille myönnettiin rahoitusta yhteensä 866 010 euroa vuonna 2016. Hakijoista 70 % oli uusia hanketoimijoita. 47 hanketta sai ELY-keskuksen tukipäätöksen”, toiminnanjohtaja Maarit Teuri summasi viime vuoden toimintaa.

”Viime vuonna Leader-rahoituksesta lähes 90 % kohdistui yleishyödylliseen toimintaan. Tavoitteena oli kolmanneksen myöntäminen yritystukiin. Se ei ole vielä onnistunut, mutta tilanne voi tasoittua”, Teuri arvioi kevätkokoukselle.

Kevätkokouksen puheenjohtajana toimi Henri Partanen. Partanen muisteli kokouksen aluksi talon historiaa. Talossa on käyty koulua ja siellä on ollut lääkärin vastaanotto. Samassa kokoushuoneessa on kokoontunut kunnanhallitus.

Kevätkokous vahvisti Ykkösakselin tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

Linkkejä

www.kylatalokehra.com

Salon kylähankkeen blogi

Ykkösakselin toimintakertomus 2016

Tulosta