Ykkösakselin laatima Tuumasta teoiksi -kehittämissuunnitelma liittyy laajempaan maaseudun kehittämisen viitekehykseen. Kehittämissuunnitelmaan laadittujen tavoitteiden asettaminen lähtee Euroopan unionin strategisista suuntaviivoista maaseudun kehittämisessä, kansallisesta maaseudun kehittämisstrategiasta, Manner-Suomen maaseutuohjelmasta ja maaseudun alueellisista toimenpiteistä Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueilla.
Yhdistys on ohjelmassaan asettanut toiminnalleen seuraavan tavoitteen vuodelle 2013:
Toiminta-alue on vetovoimainen, viihtyisä, aktiivinen, taloudellisesti ja sosiaalisesti tasapainoinen. Palveluita tuotetaan monin eri tavoin. Alueen sisällä ja alueen ulkopuolelle tehdään yhteistyötä monella tasolla. Maaseudulle on syntynyt uutta pienyritystoimintaa. Ympäristöasioihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Alueen maaseudullinen identiteetti on vahvistunut ja sen asukkaat ottavat vastuuta näihin tavoitteisiin pääsemiseksi ja saavutettujen tavoitteiden ylläpitämiseksi.
Ohjelman tiivistelmä »
Lataa koko ohjelma pdf-tiedostona (3,7 Mb) »